Mihin opettajaa
tarvitaan

Opettajien lomautukset ja niiden uhat ovat nostaneet kiivaan julkisen keskustelun. Aihetta onkin, koska samanaikaisesti on meneillään koululain uudistaminen sekä koulun ja yhteiskunnan välisen suhteen sellainen uusi muotoutuminen, mikä ei enää ole lakeihin sidoksissa. Suhteellisen uutta on pelko koulujen muuntumisesta yhdeksi markkinavoimien monista temmellyskentistä yhteiskunnalta tulevan rahallisen tuen vähetessä.

Samanaikaisesti sekä päiväkotien että koulujen opetusmenetelmiä on pyritty kehittämään esimerkiksi lapsilähtöiseen ja itseohjautuvaan suuntaan. Myös perinteiset oppiaineet ovat muuntumassa. Samanaikaisesti kun koulussa pyritään oppiaineiden toisiinsa integroimiseen tulee koulukentälle sellaisia uusia esimerkiksi analyyttisloogista ajattelua edellyttäviä oppiaineita kuten tietotekniikka. Koulu on nyt jos koskaan todellisen myllerryksen kourissa.

Tietoyhteiskuntaa ei voida rakentaa pelkästään koululaisten korkeatasoisen analyyttisen ajattelun ja loogisteknisen osaamisen varaan. Tiedonsiirtoon ja sen etsintämahdollisuuksiin keskittyminen ei yleensä kehitä lapsen ja nuoren persoonaa, moraalia tai arvomaailmaa. Kuitenkin vain nämä voivat viimekädessä olla kehittyneen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan pilareita.

Koulu on käsittääkseni lähes ainoa kaikki lapset tavoittava yhteiskunnan arvopohjaa luova tekijä. Arvoista tiedetään, että ne syntyvät lapsuudessa kehityksen kuluessa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten - kuten opettajien - kanssa ja ovat myöhemmin vaikeasti muutettavissa. Ei ole yhdentekevää ketkä koulussa opettavat ja miten.

Kun opettajia lomautetaan oppilaat joutuvat työskentelemään omin päin. Tämä sopii oppilaalle, jonka asema toveripiirissä on niin vahva, että hän voi tällaisessa villissä tilanteessa keskittyä tehtäviinsä, ja jonka persoonan tasapaino sallii itseohjautuvan työskentelyn ja joka on koulutehtäviinsä motivoitunut. Itsenäisesti voidaan antaa tehtäväksi lähinnä yksin työstettävää ja puhtaasti tietoihin tai loogiseen ajatteluun perustuvia toimintoja. Miten käy oppilaan, jolla ei ole näitä taitoja tai jonka persoonan kehitysvaihe ei vielä salli yksinpärjäämistä suuren ryhmän keskellä

Nykyisessä tietoyhteiskunnassakaan ei vielä ole yleisessä tiedossa mistä lapsen lahjakkuus ja motivoituneisuus koulutyöhön saavat alkunsa. Lapsen älyllinen, tiedollinen ja persoonallisuuden kehitys tapahtuvat vain vuorovaikutuksessa. Koulussa aikuisella opettajalla on pienelle lapselle hänen kehityksensä edistäjänä eniten merkitystä.

Jos unohdamme opettajat unohdamme myös lapsen kehityksen edellytykset. Tämä taas johtaa yhä jyrkempään väestön kahtiajakautumiseen: hyvistä lähtökohdista kouluun tulevat pärjäävät kotinsa tuella, mutta opettaja on koulun suurin kehityksellinen voimavara vähäväkisistä kodeista tuleville.

Opettajan läsnäoloa tarvitaan, jotta tietoyhteiskunnasta ei tulisi epäinhimillinen.

Kirjoittaja toimii kasvatustieteen lehtorina Turun yliopiston Turun opettajankoulutuslaitoksessa.