Isoveli valvoo
meitä pankissa

Käydessäni pankissa vaihtamassa matkavaluuttaa yllätyksekseni virkailija tiedusteli henkilötunnustani. Kerroin sen ja huomasin, että mm. nimeni ja osoitteeni oli tulostunut pankin lomakkeelle, vaikka virkailija ei niitä ollut laisinkaan kysynyt eikä hän myöskään tuntenut minua entuudestaan. Tähän liittyy ilmeinen väärinkäytösten vaara, koska toisten henkilötunnuksia on nykyisin helppo saada johtuen juuri niiden tarpeettomasta käytöstä.

Kyseessä oli valuutanvaihto eli tilanne, jossa rahaa annetaan ja saadaan vastaava määrä tilalle. Tätä varten ei henkilötunnus ole välttämätön. Tätä todistaa mm. se, että matkan jälkeen vaihdoin valuutat takaisin rahanvaihtoliikkeessä, eikä siellä henkilötunnusta kyselty. Palvelu siellä oli muutoinkin tehokasta ja ystävällistä.

Pankin menettely ei voi perustua Meritan ja Nordbankenin fuusioon, vaikka Ruotsissa asiakkaan intimiteettiä ei suojattaisikaan. Suomessa noudatetaan Suomen lakia.

Tietääkseni myös tietosuojavaltuutettu on esittänyt kantanaan, että henkilötunnusta saa tiedustella vain silloin, kun se on välttämätöntä.

Henkilötietojen suojaaminen pohjautuu hallitusmuodon 8 :än ja siten kyseessä on perustuslain suojaa nauttiva perusoikeus, vaikka tästä ei pankin virkailija kyllä maininnut sanallakaan. Henkilöllisyyden todistaminen on aivan eri asia ja siitä ei nyt ole kysymys.

Edellä olevan vuoksi kysynkin Meritalta, mihin katsotte perustuvan oikeutenne kysyä asiakkaan henkilötunnusta?

Eräs Numero