Ihmisen
yksityisyys

Jo vuosikausia on USA:ssa vatvottu presidentti Bill Clintonin naisasioita. Suomenkin televisiouutisissa on äskettäin useamman kerran näytetty videonpätkää, jossa iloisen näköinen nuori nainen hymyilee kauniisti Clintonille. Varmuuden vuoksi kuva vielä pysäytettiin, jotta katsojat paremmin voisivat nähdä tämän hymyn. Tuntui melkein siltä, että toimittaja haluaa kysyä: Eikö tässä hymyssä olekin ihailun sävyä? Etteikö vaan olisi...?

Clintoniin kohdistuva ajojahti on monen suomalaisen mielestä vaikuttanut peräti omituiselta. On ihmetelty muun muassa sitä, että suuren valtion päämiehen aikaa ja voimia kulutetaan näin epäoleelliseen asiaan. Maailmassahan ja myös USA:ssa on rempallaan suuriakin asioita, joiden parantamiseen voitaisiin voimia käyttää.

Perustellusti väitetään, että johtajalta on vaadittava korkeata moraalia. Kansakunnan johtajalta on voitava vaatia vieläkin enemmän. Tässä yhteydessä monet keskustelijat viittaavat amerikkalaisen ja eurooppalaisen kulttuurin eroihin. Siinä missä ranskalainen saattaa hymyillä presidenttinsä pienelle seikkailulle, siinä amerikkalaisen hymy hyytyy ja huulille nousee siveellisen närkästyksen hapan ilme. Amerikkalainen moraalihan perustuu pitkälti voimakkaiden uskonnollisten yhteisöjen suureen vaikutusvaltaan.

Amerikkalainen kansanvalta toteuttaa omia ihanteitaan omalla tyylillään. Amerikkalainen demokratia on meikäläistä huomattavasti repivämpää. Ehkäpä meikäläinen ei osaa eläytyä oikealla tavalla amerikkalaisuuteen. Kuitenkin mielestäni olisi tarkoituksenmukaisempaa, jos USA:n presidentin yksityisyyttä voitaisiin suojella nykyistä hieman enemmän. Presidentitkin ovat vain ihmisiä eivätkä pyhimyksiä.

Tällä toivomuksellani en kuitenkaan tarkoita sitä, että presidenttiparin mahdollisia hämärältä tuntuvia liiketoimia ryhdyttäisiin peittelemään. Oman aseman hyväksikäyttö taloudellisia etuja haettaessa ei ole sopivaa kellekään, kaikkein vähiten se on sopivaa johtavassa asemassa olevalle henkilölle. Aateluus velvoittaa!

Albert Einstein totesi aikanaan: 17-vuotiaana ajattelin lähes aina rakastamista, 71-vuotiaana rakastan erityisesti ajattelemista.

Saavutettuani muutama kuukausi sitten jälkimmäisen virstanpylvään voin todeta, että vanha kunnon Albert on pitkälti oikeassa. Pohdiskelen asioita aikaisempaa enemmän. Ehkäpä teen ajattelemattomuuksia nyt vähemmän! Toisaalta en voi väittää, ettenkö yhä edelleen ajattelisi päivittäin myös rakastamista. Monet henkilöt ovat minulle entistä rakkaampia.

Elämä parhaimmillaan on ihmisten välistä vuorovaikutusta. Eri sukupuolten välinen kanssakäyminen sisältää myös ihailua ja kaunista hymyä. Julkisuuden riepotteluun tuotuna tämä hymy kuolee. Yksityisyyteen pitäisi suhtautua hienotunteisesti.

Kirjoittaja on Turun kaupungin terveydenhuollon eläkkeellä oleva hallintopäällikkö.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.