Talkooapua kouluihin

Kuntien talousvaikeuksien takia jouduttaneen noin 60 kunnassa lomauttamaan ala-asteen opettajia kesken normaalin koulunpidon. Kouluun jäljelle jätetyt opettajat hoitavat siten normaaliryhmiensä lisäksi lomautettujen opettajien opetustyön, ts. useimmiten vain käyvät antamassa tehtäviä lisäluokilleen.

Lapsilta puuttuu siten kiinteä aikuinen opastus, ja tilaisuus metelöintiin ja pelleilyyn opiskelun sijasta on mitä otollisin. Tällaista kasvatuksen ja opetuksen kannalta arveluttavaa ratkaisumallia ei tiettävästi käytetä missään muussa EU-maassa.

On pelättävissä, että menettely jättää pysyvät vajavuudet tällaisen opetuksen kohteeksi joutuneille lapsille. Tunnen aikuisia, jotka esim. kouluaikaisen poissaolonsa vuoksi eivät oppineet koskaan eräitä matematiikan selviöitä, Afrikan maantietoa tai jotka puolikuuron kielenopettajan takia omaksuivat ko. kielestä vain rippeet.

Opetusta ei ole varaa päästää hunningolle!

USA:ssa ja eräissä muissa maissa käytetään ala-asteilla paljon ulkopuolisten antamaa talkooapua koulunpidossa. Äitejä, isiä, isovanhempia tai muita asianharrastajia käy vapaaehtoisesti auttelemassa opetustyötä. Etenkin yksilöllisessä ohjaamisessa tällainen apu saattaa olla arvokasta. Ohjaajien motivaatiota lisää, jos heidän lapsensa tai lapsenlapsensa opiskelee kyseisessä koulussa.

Meillä Suomessa on toki koulun ja kodin yhteistyö monin paikoin vilkasta, mutta yleisesti se rajoittuu ulkonaisten - sinänsä tärkeiden - olojen paranteluun kuten tietokoneiden hankkimiseen ja jääkiekkokaukaloiden sekä pururatojen rakentamiseen. Luokan sisälle itse opetustyöhön ei ole hirvitty mennä tarjoutumaan. Kuitenkin tämä jos mikään lähentäisi koteja ja koulua yhteisessä kasvatustyössä ja samalla auttaisi talousvaikeuksien kanssa kamppailevia kuntia pitämään edes auttavasti koululaitoksensa toimintakuntoisena.

Saldoksi opetuksen avustajalle jäisi hyvä mieli, entistä suurempi ymmärtämys opettajien työtä kohtaan ja mahdollinen kouluateria.

Eero Viitaniemi
EVP (Entinen Vanha Pedagogi)
Turku

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.