Kirjoittajavieras Pia Taponen:
Liukasta laskiaista

Laskiaispullat nököttävät laskettelu- ja hiihtokeskuksen kahvilan vitriinissä hatut vinossa herkullisen näköisinä. Jonon edetessä pohdimme ystäväni kanssa tulevaa valintaa; laskiaispulla kermamansikkahillo vai kerma-mantelimassa -täytteellä, päädymme kermamansikkaan, ehkä peruja lapsuudesta, jossa näin oli useammin.

Saatuamme tarjottimen turvallisesti pöydälle täpötäydessä kahvilassa toteamme muidenkin päättäneen pitää lepotaukoa laskiaisliikunnan lomassa. Kansalaiset ovat todella lähteneet ulkoilemaan. Rinteessä on melkoinen vilske, samoin hiihtäjiä näkyy laduilla runsain määrin ja ne, jotka eivät ole uskaltautuneet suksille, laskevat mäkeä pulkalla rinteen vieressä. Ja hyvä niin, sillä onhan laskiaista perinteisesti vietetty iloisesti liikkumalla.

Laskiainen ei ole kuitenkaan saanut nimeään, vaikka niin voisi johdatella, mäenlaskusta. Laskiainen käsittää laskiaissunnuntain ja varsinaisen laskiaisen eli laskiaistiistain. Näihin päiviin on liittynyt monenlaisia huvitilaisuuksia; laskiaisnäytäntöjä ja -ajeluita ja jopa karnevaalimaista meininkiä.

Laskiaiseen on liittynyt lisäksi suuri määrä tapoja, uskomuksia, taikoja ja enteiden tarkkailua, joista monet ovat olleet sidoksissa talonpojan työvuoteen ja osa taas on mukautunut nykyaikaan säilyttäen elinvoimansa.

Uskomuksista mainittakoon muun muassa, että saunassa ei saanut puhua, jotta tuleva kesä olisi saatu olla rauhassa hyönteisiltä. Laskiaisena syötiin rasvaisia ruokia, jotta lihavaa aikaa olisi kestänyt koko vuoden ja laskettiin mäkeä ja huudettiin pitkiä pellavia ja hienoja hamppuja, jotta viljelykset olisivat menestyneet.

Katolisessa kirkossa laskiaista vietetään kevätpaaston alkajaisjuhlana. Laskiaistiistain jälkeisestä keskiviikosta eli tuhkakeskiviikosta alkaa pääsiäiseen kestävä paaston aika. Laskiainen on laskeutumista paastoon, josta nimi laskiainen, mitä paaston ajan lopussa on vastaamassa paastosta pääseminen eli pääsiäinen.

Luterilaisessa kirkossa paastosta on jäljellä almanakassa vain viisi paastonajan sunnuntaita laskiaissunnuntain ja palmusunnuntain välillä.

Perinteisiä laskiaisruokia ovat laskiaisrokka ja -pullat, joita on helppo valmistaa ja nauttia ulkoilun lomassa. Aitoa laskiaisruokaa on lisäksi laskiaisrieska, jonka päälle on painettu ennen paistamista vankkoja läskinpaloja. Tärkeintä on kuitenkin, että ruokaa on yllin kyllin ja että se on rasvaista.

Niinpä mekin pyyhimme viimeiset kermavaahdot suupielistä ja suuntaamme sukset kohti rinnettä. Liukasta laskiaista.

P.S. Kummalla sinä valitset?

Kirjoittaja on Naantalin seurakunnan kanslisti.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.