Emu ei naurata

Nyt kun Suomessa ollaan ajautumassa uuteen rahayksikköön eli euroon, tekee mieli muistuttaa yhdestä pikku asiasta. Eli siitä, että eurojen myötä kaupoissa kaikki hinnat muuttuvat.

Esimerkiksi kahvipaketin uusi hinta tulee olemaan tarjouksessa vaikkapa 2,80 euroa. Asiakasparka joutuu tällöin päässään laskemaan hinnan markoissa. Tällöin eurohinta on kerrottava kuudella eli päässään pitää laskea ensin kuusi kertaa kaksi. No se on vielä helppoa. Sehän on 12. Sitten asiakas kertoo vielä kuusi kertaa 80, josta tulee 480 eli 4,80 euroa. Sitten vielä lasketaan 12 ja 4,80 yhteen niin kas kummaa tulihan se siitä: paketin hinta on 16,80 entisellä rahalla.

Joku eläkemummo voi riemastua, että onpa halpaa kahvia kun näkee hinnan 2,80 paketin vieressä, mutta hämmästys saattaa olla suuri myös pankissa, kun hän sinne menee eläkettään nostamaan. Jos hän ennen sai eläkettä 5400 markkaa kuussa, niin nyt tilillä lukeekin 900 euroa.

Myös isännän palkkapussissa tapahtuu outo muutos, entinen 12000 markkaa kuussa onkin enää 2000 euroa. Palkankorotuskin voi olla 0,23 euroa tunnissa. Että siis kaikkea tätä ja kaikkiin hintoihin. Lohduttavaa pitäisi olla, että kauppoihin aiotaan pariksi kuukaudeksi laittaa rinnakkain hinnat sekä euroina että markkoina.

Tällainen kansan laskemaan pano ei tietysti paljoakaan liikuta Lipposta, Niinistöä, Anderssonia, Ihalaista tai Ahtisaarta. Hehän eivät juuri kaupoissa käy. Mutta olkoon meidän kaupassakävijöiden lohtuna, että hekin budjetteja ja lakeja laatiessaan joutuvat aivan samoin kuutosen kertotaulun ääreen.

Markku Tuuna
Lieto

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.