Totuus hyvistä
naapuruussuhteista

Presidentti Martti Ahtisaaren valtiopäivien avajaispuhetta kuunnellessa oli ilahduttavaa huomata että vihdoinkin valtaapitävienkin taholta aletaan virallisemmissa yhteyksissä kiinnittää huomiota Suomen ja entisen Neuvostoliiton ns. hyviin naapuruussuhteisiin.

Tosin en usko Ahtisaaren suoranaisesti myöntävän tätä vielä, mutta selvät viitteet asiayhteyteen on havaittavissa. Alkaakin olla aika keskustella näistä hyvistä naapuruussuhteista, jotka olivat oikeastaan Neuvostoliiton yksipuolisen sanelupolitiikan ja painostuksen tulos.

En mitenkään kyseenalaista presidenttien Paasikiven ja Kekkosen ja miksei Koivistonkin elämäntyötä, sillä muunlainen politiikka suhteissamme itäiseen naapuriimme olisi todennäköisesti johtanut katastrofaaliseen tulokseen.

On typerää käsitellä suhteitamme hyvinä, aikana jolloin suhteistamme muihin ulkovaltoihin määräsi hyvinkin pitkälle Neuvostojohdon tahto. Puhumattakaan räikeästä puuttumisesta sisäisiin asioihimme. Vasta viime vuosina ovat suhteemme itään eli nykyiseen Venäjään alkaneet toimia kuten kahden suvereenin valtion suhteiden hoidon kuuluukin. Vaikka tiettyä arkuutta Suomen puolelta on vieläkin havaittavissa. Lienee jonkinlaista viisautta.

Tommy Rusanen
Turku

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.