Kirkon tulisi edistää
henkistä hyvinvointia

Kirjoituksesta Kirkon imagokampanja (TS 26.1.) sain kuvan kirkostamme instituutiona tai yritykseen verrattavana laitoksena, jossa tehdään sekä tulevaisuuden strategia että markkinointisuunnitelma.

Kieltämättä dosentti Pirjo Vuokko on toimeksiannon mukaan tehnyt hyvän markkinointisuunnitelman, mutta, niinkuin hän itsekin toteaa, monesta tuntuu pahalta.

Onhan kirkolla hyvä tuote ja valtavat resurssit, mutta miksi piispat, papit ym. teologit eivät toimi kentällä eivätkä käytä tehokkaasti hyväkseen mediaa henkisen ja hengellisen hyvinvoinnin edistämiseksi?

Ehkä kirkkomme työntekijöiden aika kuluu poliittisiin ja byrokraattisiin tehtäviin, jolloin ei jää aikaa todellisen tuotteen markkinoimiseksi. Olen useasti tiedustellut seurakuntamme jäseniltä, miksi he kuuluvat kirkkoon. Vastaus on, että se on perinne ja tapa.

Jos joku taas rohkenee avata raamatun ja tutustua siihen syvällisemmin, häntä osoitetaan sormella ja sanotaan hänen tulleen uskoon. Missä nyt vika?

Menkää hyvät teologit kentälle katsomaan mitä pitäisi tehdä, sillä tehtävää henkisen ja hengellisen hyvinvoinnin edistämiseksi on vielä paljon.

Kirkkoomme kuuluva ajattelija

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.