Täsmäaseita Karjalan hätää vastaan

Kerroin vuosi sitten vallinneesta hätätilanteesta Karjalassa. Tuolloin eivät julkisissa viroissa olevat työntekijät olleet saaneet palkkojaan kahdeksaan kuukauteen, eläkkeiden maksu oli myöhässä jopa 11 kuukautta ja kouluille, päiväkodeille ja vanhustentaloille oli annettu varoitus ruokatoimitusten lopettamisesta viikon sisällä. Kauppojen hyllyillä oli ruokatavaroita niukasti eikä niidenkään ostamiseen ollut rahaa. Monet perheet olivat korviaan myöten velassa elintarvikekauppiaille. Masennus ja toivottomuus tuntui vallanneen monien mielet.

Tilanne Vienan Karjalassa on ratkaisevasti parantunut vuoden kuluessa. Tämän saatoin aistia äskeisellä käynnilläni myös kansan mielialoista. Kotikasvitarhoista, jollainen on myös kerrostaloissa asuvilla perheillä, saatu sato: perunat, kaalit, juurekset, kurkut ym. on säilötty ja pantu tarkoin talteen. Metsämarjat ja sienet ovat myös monipuolistaneet ruokavaliota. Kaupoissakin on taas valinnan varaa eikä Punaisen Ristin Karjala -keräyskään, joka tuotti kesään mennessä yli puolitoista miljoonaa markkaa ole ollut kokonaan merkityksetön tilanteen kohentamisessa. Tosin Kalevalan piirinjohtaja Oiva Mäkelä sanoi, ettei SPR:n apu ulottunut syrjäiseen Kalevalaan saakka.

Elämänolosuhteiden korjaantumiseen Karjalassa on eniten vaikuttanut palkkarästien lyhentäminen. Tosin presidentti Boris Jeltsinin ja pääministeri Viktor Tshernomyrdinin vakuutteluista huolimatta eivät tosin ainakaan Kalevalan piirin asukkaat olleet saaneet joulukuun ja tammikuun palkkojaan ja eläkkeitään helmikuun 7. päivään mennessä.

Aineellista apua tarvitaan edelleen Karjalan tasavallassa. Avun kohdentamisessa tulisi kuitenkin käyttää nykyistä enemmän harkintaa. Ei ole mieltä viedä lääkkeitä, hoitotarvikkeita, kalusteita, potilasasuja tai liinavaatteita sairaalaan, josta ne myydään tai josta potilaat vievät ne kotiin lähtiessä mennessään. Ruuvitaltta taskussa sairaalaan tuleva ja seinäkaappi mukanaan lähtevä potilas on valitettavasti todellisuutta. Taistelussa Karjalassa vallitsevaa inhimillistä hätää ja puutetta vastaan tarvitaan täsmäaseita ja tulosten jälkiseurantaa.

Koska emme tietenkään ole kyenneet laajamittaiseen avustustoimintaan Vienan Karjalassa, emme edes Varsinais-Suomen kokoisessa Kalevalan piirikunnassa, jonka väestöstä lähes 40 prosenttia on kansallisuudeltaan karjalaisia tai suomalaisia, olemme kohdistaneet vähäisen apumme Kalevalan lastenkotiin. Kodissa oli syyskuussa 16 ja tällä hetkellä 22 lasta, 11 tyttöä ja 11 poikaa. Viemisinä meillä oli tällä kertaa turkulaisen sotaveteraanin lahjoittamat polkupyörä turvakypärineen ja ohjattava kelkka. Voi sitä riemua, minkä vähäiset tuliaisemme saivat aikaan lapsijoukossa.

Materiaalisen avun lisäksi kaipaavat heimoveljemme ja -sisaremme Vienan Karjalassa henkistä ja hengellistä tukea. Lähialueyhteistyössä olisi entistä tärkeämpää viedä Karjalaan monenlaista tietotaitoa, esim. opettaa karjalaiset rakentamaan energiataloudellisesti edullisia asuintaloja puutavaraa tuhlaamatta. Elinkeinoelämän yhteistyön kehittämistä silmällä pitäen Suomen kannattaisi sijoittaa varoja väestön suomen ja karjalan kielen taidon parantamiseen mieluummin kuin epäonnistuviin maatalousprojekteihin.

Kirkkojen rakentaminen Karjalaan, jossa ennen bolshevikkivallankumousta oli 594 kirkkoa, 1724 t‹sasounaa ja 17 luostaria, ei palvele ainoastaan Venäjän ortodoksisen kirkon toimintatavoitteita, vaan kohentaa myös karjalaisväestön omanarvontuntoa ja kansallista identiteettiä.

Oman kirkon tai t‹sasounan saaminen paikkakunnalle auttaa myös tyydyttämään sitä hengellistä nälkää, joka Karjalan kansan keskuudessa vallitsee 70 vuotta kestäneen kristittyjen vainon ajan päätyttyä. Esimerkkinä tästä on se suosio, jonka on saanut osakseen Kalevalaan vuonna 1995 rakennettu Helluntaiseurakunnan rukoushuone. Sen jumalanpalveluksiin osallistuu sunnuntaisin n. 100 ja keskiviikkoiltaisin n. 50 henkilöä. Lauantain pyhäkouluun ottaa osaa n. 70 lasta.

On tietysti selvää, että Vienan Karjalan aikaisemmin lähes 100-prosenttisesti ortodoksiseen kirkkoon kuuluva karjalaisväestö kaipaa omaa kirkkoa. Siksi Uhtuan seudun perinneseura, jonka jäsenistöstä suurin osa on luterilaisia, on lähtenyt tukemaan Kalevalan ortodoksisen seurakunnan kirkkohanketta, jonka toteutuminen on edellytyksenä oman papin saamiseen paikkakunnalle. Ponnisteluissamme tämän tavoitteen saavuttamiseksi meitä vahvisti äskeinen vaelluksemme Vienan jaamalla (=tiellä).

Antti Lehtinen
Kalevala-projektin tiedottaja
ja johtoryhmän jäsen

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.