Välikysymyksen jättäminen
vielä mahdollista

TS/Robert Seger<br />Vapaana vai häkissä? Entä miten tulisi kohdella ns. kettutyttöjä. Turkistarhaukseen kohdistuneet vahin gonteot ovat herättäneet halun muuttaa rikoslakia.
TS/Robert Seger
Vapaana vai häkissä? Entä miten tulisi kohdella ns. kettutyttöjä. Turkistarhaukseen kohdistuneet vahin gonteot ovat herättäneet halun muuttaa rikoslakia.

Kiinnitin huomiota pääkirjoitussivun alaosan otsikkoon (TS 8.2.) Kummallinen välikysymys. Kirjoituksessa syytettiin Skl:n eduskuntaryhmän aloitteesta hallitukselle tehtävästä välikysymyksestä myöskin muita allekirjoittajia, Suomen keskustan ja Perussuomalaisten eduskuntaryhmiä.

Kirjoituksesta sai sen käsityksen, että näillä oppositiopuolueilla ei olisi oikeutta puolustaa kansalaisia ja heidän töitään ja työpaikkojaan. Lainaan pääkirjoituksen tekstiä: Kristillisiä, keskustaa ja perussuomalaisia huolestuttaa muun muassa väkivaltarikollisuuden kasvu, poliisin määrärahojen niukkuus ja turkistarhoihin kohdistuneet vahingonteot. Ampujan maalitauluksi joutuvien eläinaktivistien turvallisuudessa he eivät näe huomauttamista.

Mielestäni tämä tarkoittaa sitä, että rikollisilla (eikö luvaton toisen rehellisen työtuloksen tahallinen tuhoaminen ole rikos) pitäisi olla parempi lain antama turva kuin yrittäjällä tai asiallisesti ja rehellisesti elävillä kansalaisilla.

Varmaan suurin osa äänestäjäikäisistä kansalaisista on sitä mieltä, että poliisien määrärahoja - tietysti samalla virkoja tulisi lisätä kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi. Myöskin omaisuuden vahingoittamisesta haluttaisiin rangaista.

On tietysti aivan selvää, että oikeutta ei pidä antaa kansalaisten omiin käsiin, mutta lain hyväksymiä toimeentuloyrityksiä tulee saada puolustaa. Ampuma-ase siihen tietysti on turhan rankka ase.

Lainaus vielä pääkirjoituksesta: Suorastaan kummallinen on opposition esittämä vaatimus, jonka mukaan hallituksen tulisi saattaa väkivaltarikosten rangaistusseuraamukset kansalaisten yleistä oikeuskäsitystä vastaavalle tasolle.

Eikö juuri hallitus ole se joka tekee rikoslakiinkin muutosehdotukset ja ne tulisi demokratiassa pyrkiä muuttamaan siihen suuntaan kun kansalaiset haluavat. Eduskuntahan on se, joka viime kädessä hyväksyy lakimuutokset ja presidentti allekirjoittaa. Eikö juuri hallitukselle tehtävä välikysymys voisi olla alkusysäys rikoslain muuttamiselle sellaiseen suuntaan mitä suurin osa kansasta haluaa.

Heikki Niittymäki

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.