Pääkirjoitus 12.2.1998
Valtiosäännön uudistamista
ei pidä hirttää lillukanvarsiin

Valtiosääntöuudistuksen käsittely alkoi eduskunnassa peräti lupaavissa merkeissä. Sekä hallituspuolueiden että opposition edustajat uhkuivat sovintomieltä. Toivottavasti suhtautuminen pitää loppuun asti, niin ettei vuosikymmeniä valmisteltua perustuslakireformia hirtetä kokonaisuuden kannalta toisarvoisiin lillukanvarsiin.

Valtiollisen vallan perusteita normittavaa valtiosääntöä on sorvattu uuteen uskoon mitä moninaisimmissa komiteoissa, työryhmissä ja hallituksissa. Edellisen kerran näin pitkälle eli eduskuntaan asti päästiin viime vaalikaudella. Nyt istuva parlamentti kuitenkin hylkäsi yli vaalien lepäämään jätetyn esityksen joulun alla 1995.

Jotenkin kuvaavaa on, että tuolloin uudistus kilpistyi paljolti samaan yksityiskohtaan, mistä yhä kiistellään. Oppositiossa olleessaan sosiaalidemokraatit vastustivat pääministerin valinnan siirtämistä eduskunnalle. Nyt kriittisimmin muutosta koskevaan esitykseen suhtautuu oppositiopuolue keskusta, tosin eri syistä.

Hallituksen muotoileman pykälän mukaan vaalien jälkeisen uuden hallituksen kokoonpanosta ja ohjelmasta käydään ensin neuvottelut poliittisten ryhmien kesken eduskunnassa. Niiden pohjalta äänestetään pääministeristä.

Vaikka presidentti muodollisesti nimeää äänestystä varten pääministeriehdokkaan, lopullinen ratkaisuvalta on toisin kuin tähän saakka, eduskunnalla. Tämä on olennaista, samoin kuin se, että presidentti voi toimia ikään kuin reserviroolissa siltä varalta, että hallituksen muodostamisessa tarvitaan ulkopuolista aloitteen tekijää.

Keskustaa moinen marssijärjestys ei tyydytä. Se haluaisi, että hallituspohjasta ja -ohjelmasta päätetään vasta pääministerin valinnan jälkeen. Outoa logiikkaa, ainakin käytännön tilanteita ajatellen.

Eikö koko proseduurin kannalta ensiarvoista ole se, mitkä ryhmät pystyvät sopimaan yhteisestä linjasta, jolle tulevan hallituksen toiminta pohjaa. Pääministerin valitseminen on pääkysymyksen ratkettua ja vaalituloksen tiedossa ollen jo tavallaan kuin luonnostaan lankeava tehtävä.

Keskustan vaade voi johtaa siihen, että pääministeriehdokkaan ratkaisee pikemminkin äänestystaktiikka kuin hallituskoalition edellyttämä yhteistyökyky ja poliittinen tahto. Se ei ole järin hedelmällinen lähtökohta varsinaisten hallitusneuvottelujen aloittamiselle.

Nykyisen valtiosäännön aikana presidentti ei ole läheskään aina suostunut hallituskysymyksessä astumaan puolueiden valmiiksi kattamaan pöytään. Parlamentarismin vahvistamista ajanut Mauno Koivistokin kieltäytyi kunniasta vuonna 1987, kun maahan vastoin kokoomuksen ja keskustan silloisen johdon suunnitelmia muodostettiin sinipunahallitus.

Kenties jäljet pelottavat keskustaa, joka etenkin Kekkosen kaudella sai nauttia presidenttivaltaisen järjestelmän eduista. Nyt kun keskustan asema poliittisen vallan kolminapaistumisen myötä on tyystin muuttunut, puolue haluaa lähes yliallergisella perusteellisuudella varmistaa, että presidentti tästä edes pysyy loitolla.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.