Kirjoittajavieras Raimo Huhtanen:
Harmaa talous
kitkettävä

Vaikka nyt eletäänkin vuosikymmenen alun ja itsenäisyytemme ajan syvimmän laman jälkeen voimakasta talouden nousukautta, tuntuu siltä, että tässä yhteiskunnan palapelissä eivät kaikki palikat tunnu asettuvan paikoilleen.

Laman aikana työelämä vääristyi pahemman kerran. Epätyypilliset työsuhteet näyttävät tulleen jäädäkseen. Ei siinä vielä mitään, mutta kun näyttää samanaikaisesti siltä, että työsuhteen ehtojen laiminlyönnit yleistyvät ja ovat tulleet työmarkkinoilla jopa laajasti hyväksytyiksi. Työntekijöille maksetaan kyllä näissä työsuhteissa kohtalaista palkkaa käteen, mutta useimmiten kaikki sivukulut jäävät maksamatta.

Verohallituksessa harmaan talouden kokonaisvolyymiksi arvioidaan 20 miljardia markkaa vuodessa. Yhteiskunnan nettotappioksi siitä arvioidaan noin 13 miljardia markkaa.

Mitä tämä tekee esimerkiksi Turun kaupungin saamatta jääneissä vero- ym. tuloissa, sitä tuskin pystyy kukaan aivan tarkkaan laskemaan. Voi vain arvioida, että herkästi ainakin yhden veroprosentin eli noin 100 miljoonan markan kertymä jää Turun kaupungille tulematta.

Viime aikoina lähes päivittäin tiedotusvälineet ovat nostaneet ongelman esille. On annettu tunnustusta mm. verottajan suorittamille tehoiskuille, samoin eri ammattiliittojen suorittamat ratsiat on tunnustettu tarpeellisiksi.

Näyttää siltä, että suurimmat laiminlyönnit markoilla mitattuna aiheutuvat rakennus- ja metalliteollisuuden alihankinnoissa. Alihankintayritysten välisen kilpailun näyttää useimmiten voittavan yritys, jolla on eniten taipumusta laistaa lähes kaikki työnantajamaksut.

On valitettavaa, että monet pääurakoitsijat, joiden alihankinnoista kilpaillaan, eivät haluakaan valvoa aliurakoitsijoidensa velvoitteiden huolehtimisesta ja täten käytännössä hyväksyvät laiminlyönnit. Vaikka rakennus- ja metalliala näyttelevätkin markoissa ehkä suurinta osaa, suurimmat laiminlyönnit taitavat kuitenkin tapahtua esimerkiksi liikevaihdosta mitaten aivan jossain muualla. Erilaiset palvelualat ja valtion ja kuntien palveluksessa olevien arvostettujen virkamiesten ja työntekijäin sivubisnekset kannattaisi ehkä tutkia hieman tarkemmin.

Turun kaupungissakin voitaisiin tulevaisuudessa todennäköisesti välttyä henkilökunnalta lainaamiselta, lomautuksilta ja palvelujen edelleen heikentämisestä linjaa kiristämällä.

Turun kaupungin päättävien virkamiesten ja luottamusmiesten on tulevaisuudessa huolehdittava entistä tarkemmin siitä, että harmaiden markkinoiden toiminta ainakin kaupungin hankkeissa ja hankinnoissa tehdään mahdottomaksi. Samoin on yksityissektorilla palattava päiväjärjestykseen, jossa harmaille markkinoille ei jää elintilaa.

Kirjoittaja on pääluottamusmies ja Turun kaupunginvaltuutettu (vas).

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.