Päivähoito
opetustoimeen

Tämän kevään aikana eduskunnassa päätetään koululakiuudistuksesta. Yksi keskeisiä uudistuksia on valinnanmahdollisuuksien lisääminen toisen asteen koulutuksessa. Se merkitsee sitä, että oppilaat voivat valita toisesta oppilaitoksesta oppiaineita, lukiolainen ammattioppilaitoksesta ja päinvastoin.

Toinen tärkeä uudistus tähtää peruskoulun ala- ja yläasteen rajan häivyttämiseen. Sen tarkoituksena on yhteistyön kehittäminen ala- ja yläasteen välillä mm. opettajaresurssien kokonaisvaltainen hyväksikäyttö.

Alkuperäisestä koululakiehdotuksesta poistettiin hallituksen esityksestä 6-vuotiaiden maksuttoman esiopetuksen ottaminen opetustoimen piiriin. Uudistus toteutuessaan olisi saattanut kaikki 6-vuotiaat esiopetuksessa tasa-arvoiseen asemaan koko maassa.

On näet niin, että alueelliset, jopa paikalliset erot ovat esiopetuksessa laadullisesti ja määrällisesti melkoiset. Vaikka maksuton lakisääteinen esikoulu ei vielä toteutunutkaan, kunnilla on kaikki mahdollisuudet kehittää esiopetusta haluamallaan tavalla.

Nykyään monissa päiväkodeissa eri puolilla Suomea annetaan esiopetusta 3-6 -vuotiaille. Esiopetuksessa perehdytään luontoon, ympäristöön, yhteiskuntaan ja eri kulttuureihin. Oppiminen tapahtuu leikinomaisesti lyhyin oppimistuokioin lasten kehitysaste huomioon ottaen.

Tietoa ei tuputeta. Lapsi muodostaa tiedon itse ja käyttää sitä omiin tarpeisiinsa. Myöhemmin lapsen saavutettua koulukypsyysiän esiopetuksessa omaksuttu tieto jäsentyy uudella tavalla ja saa uusia ulottuvuuksia.

Esiopetuksen yhtenäistämiseksi koko maata kattavaksi on tarkoituksenmukaista siirtää päivähoito kokonaisuudessaan sosiaalitoimesta opetustoimeen. Näin on tehty monissa Euroopan maissa.

Ruotsin useimmissa kunnissa on siirto tapahtunut ja kokemukset ovat olleet myönteisiä. Suomessa vastaavanlainen kokeilu on menossa mm. Imatralla ja Keravalla. Näyttää siltä, että kehitys kunnissa vie tähän suuntaan enenevässä määrin.

Päivähoidon ja opetustoimen yhdistämisestä on molemminpuolisia etuja. Alkuopetuksella olisi oppimista varhaiskasvatuksesta, mikä olisi omiaan helpottamaan lapsen sopeutumista kouluun, leikistä työhön. Esiopetus puolestaan hyötyisi yhteisistä kasvatus- ja opetustavoitteista.

Tavoitteisiin pääsemiseksi tarvittaisiin yhteistä koulutusta esi- ja alkuopetuksen parissa työskenteleville. Yhdentymisestä olisi myös monia käytännön etuja, kuten joustava tilojen käyttö esim. koululaisten iltapäivähoidon järjestämiseksi, yhteiset materiaalihankinnat, kuljetukset jne.

Opetuksen uudistaminen jää kesken, ellei siihen oteta mukaan esiopetuksen tasa-arvoinen toteuttaminen. Se alkaa pienestä lapsesta ja jatkuu koko elämän. Oppia ikä kaikki.

Kirjoittaja Uolevi Alakurtti on rovasti, Turun kaupunginvaltuutettu ja opetuslautakunnan jäsen (kesk).

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.