EU-politiikka jatkoa Sdp:n linjalle

Poliittisen karriäärini paradoksi on siinä, että kommunistien kanssa käydyn ankaran kamppailun yhteydessä jouduin vakavasti perehtymään heidän ajatuksiinsa, heidän menettelytapoihinsa ja heihin ihmisinä.

Osoittautui, että heidän oppinsa ja heidän menettelytapansa eivät olleet niin pahoja kuin luultiin, ne olivat pahempia.

Osoittautui myös, että he ihmisinä olivat paljon arvokkaampia kuin miksi me halusimme heidät itsellemme ja muille kuvata.

Yllä oleva on Mauno Koiviston viimeisimpään kirjaan otettu luonnehdinta sodanjälkeisten taistelun vuosien tilanteesta.

Samoja aikoja avautuneitten arkistojen näkökulmasta on kuvattu Kimmo Rentolan kirjassa, jota Aimo Massinen viime lauantaisessa pakinassaan käsitteli.

Lyömätön armeija, Sdp ja presidentit olivat Suomen pelastuksen takana, kun maassa taisteltiin vallasta kommunistien kanssa.

Massinen erittelee Sdp:n osuutta painottaen ammattiyhdistysliikkeen, erityisesti metallin keskeistä asemaa ja Fagerholmin vähemmistöhallituksen käänteentekevää roolia. Tilan ahtauden, jutun iskevyyden tai muun syyn vuoksi kokonaiskuvasta jäi puuttumaan keskeisin tekijä, vakaumus, aate.

Kirjassaan Rentola selittää, miksi puolueista juuri Sdp oli kommunistit pysäyttävä voima, seuraavasti: Sosiaalidemokratian pysyminen itsenäisenä, iskukykyisenä ja oikeistosiiven johdossa, mihin ratkaisevalla tavalla vaikutti talvisodan aikainen ja sen jälkeinen murros.

Neuvostoliiton ratkaiseva panos fasistisen rasistisiin raakamaisuuksiin syyllistyneen Saksan lyömisessä antoi puhevaltaa ja uskottavuutta kommunisteille. Suomen puute ja kurjuus olivat kasvualustana proletariaattiselle liturgialle. Suomalaisen oikeistoradikalismin demokratian vastaisuus ja vasemmiston sorto olivat tuoreessa muistissa. Porvariston itseluottamus oli tipotiessä.

Epätoivossaan ihminen tarttuu helposti pettäviin unelmiin. Sellaisen ruumiillistumana esiintyi Suomen kansan demokraattiseksi liitoksi Skdl:ksi naamioitunut Moskovasta ohjeensa saava Suomen kommunistinen puolue Skp. Kaikki oli valmista: Työväenjärjestöt ensin yhteen ja sitten talonpoikien kanssa liittoon. Siinä olivat edellytykset kansandemokratian toteuttamiselle suuren itäisen naapurin suojeluksessa. Suomelle tarjottiin Tshekkien ja Unkarin tietä.

Sosialidemokratia oli taistellut demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta kansalaissodan jälkiselvittelyssä, 1930-luvun fasistisissa paineissa ja Suomen puolustautuessa Neuvosto-hyökkääjää vastaan.

Asevelisosialistit Väinö Tannerin henkisellä johdolla eivät alistuneet vääryyden vietäväksi. Heillä ihmisoikeuksista ja demokratiasta oli tullut aatteellisen ja käytännön toiminnan perusta. Se kesti.

Vaaran vuosilta peräisin olevat puheet kansanvaltaisesta työväenliikkeestä muistuttavat meitä siitä mistä oli kysymys.

Pohjoismainen ja/tai länsimainen sosialidemokratia ovat myös selventäviä ilmaisuja. Suomalainen sosialidemokratia oli siis ankkuroitunut suomalais-kansallisista lähtökohdista länsieurooppalaiseen demokratiaan ja markkinatalouteen vastustaen kansandemokraattisen sosialismin ylivaltaan tähtääviä pyrkimyksiä.

Tältä pohjalta sosialidemokraatit ovat suunnistaneet Euroopan unioniin, jossa edellä moneen kertaan mainitut demokratia ja ihmisarvot ja markkinatalous ovat arvossa. Siksi olen vakuuttunut, että sosialidemokraattinen vanhempi polvi ymmärtää Suomen EU-politiikan ei suinkaan, kuten Massinen, miksikään täyskäännökseksi vaan johdonmukaiseksi jatkoksi vakaaksi koetulla linjalla.

Mikko Rönnholm