Pääkirjoitus maanantaina 19. 1. 1998
USA:n ja Baltian maiden sopimus
ei merkitse turvallisuustakuita

Kansainvälisten sopimusten kirjo sai viikonvaihteessa mielenkiintoisen ja merkittävän lisän, kun Yhdysvaltojen ja Baltian maiden presidentit allekirjoittivat kumppanuuden perusasiakirjan. Valtioiden välisissä suhteissa tämä sopimus on erikoinen siksi, että USA ei tarjoa siinä turvallisuustakuita kolmelle Baltian maalle; lisäksi asiakirja on laadittu niin, että se ei myöskään sido yhdysvaltalaista osapuolta juridisesti esimerkiksi Naton lähitulevaisuutta koskevissa ratkaisuissa.

Kun ulkopuolinen lukija perehtyy kumppanuuden perusasiakirjan tekstiin, huomio saattaa kiintyä myös siihen, että sopimus ei kaavaile sitovia kahdenkeskisiä suunnitelmia Yhdysvaltojen ja Baltian maiden välille. Kaikki perustuu asetelmaan, jossa toisena osapuolena on USA, toisena kaikki Baltian valtiot kolmen maan ryhmänä. Tulevan neuvonpidon on määrä käsitellä erityisesti tiedettä, teknologiaa ja kauppaa.

Kaikista varauksista huolimatta olisi sopimuksen arvaamatonta vähättelyä pitää sitä ainoastaan vertauskuvallisena eleenä. Niin Liettuan Algirdas Brazauskasin, Latvian Guntis Ulmanisin kuin Viron Lennart Meren tuoreet lausunnot osoittavat, että kaikki Baltian maat pitävät kumppanuuden perusasiakirjaa jopa historiallisena saavutuksena.

Venäjä, joka vastustaa jyrkästi kaikkien kolmen Baltian valtion Nato-jäsenyyttä, on suhtautunut Washingtonissa solmittuun sopimukseen epäröiden. Yhdeksi avainkysymykseksi asettuukin nyt Yhdysvaltojen, Baltian maiden ja Venäjän suhteiden kokonaisuus. Niiden järkiperäinen ja kiihkoton tulevaisuus edellyttää Venäjältä luopumista Baltiaa koskevasta puskuriajattelusta.

Baltian mailta sopii puolestaan toivoa realistisen ja asiallisen Venäjän-politiikan linjanvetoja - mutta juuri niitähän kaikkien kolmen maan ulkopoliittinen johto on viime vuosina esittänytkin. Ulkopuolisten tarkasteluissa tämä peruslinja on saattanut joskus peittyä päivänpoliittisen kuohunnan ja eräiden suoranaisesti venäläisvastaisten ääri-ilmiöiden taa. Liettuan suosittu presidentti Algirdas Brazauskas sanoikin Washingtonissa kypsästi, että neljän valtion perusasiakirjaa ei ole suunnattu mitään ulkopuolista maata vastaan.

Selvää on, että koko Itämeren alueen turvallisuutta ja vakautta lisää yhteistyö kriisinhallinnassa; se sitoo Venäjää Euroopan ja viime kädessä koko maailman rauhaa turvaaviin ja monenkeskistä kumppanuutta rakentaviin hankkeisiin. Lisäksi on hyvä muistaa, että Yhdysvalloilla on Venäjän - samoin kuin Ukrainan - kanssa jo toiminnassa työryhmiä, jotka muistuttavat nyt syntyvää USA:n ja Baltian kumppanuusneuvostoa.