Päivän Pistot -kolumni:
Niin kuumaa että kylmää

EU-Suomi kurkottaa parhaillaan Emuun. Joillakin on jo jalka Natonkin ovenraossa.

Eikä siitä ole kymmentäkään vuotta, kun vielä YYA-Suomen ulkopolitiikan muuttumattomuus tuntui kiveen hakatulta. Joskus pitää nipistää itseään korvasta ja kysyä, onko tämä unta vai muutoksen huumaa!

Varsinkin vanhemmalla sukupolvella on vaikeuksia tajuta, miten vaivattomasti Suomen ulkopolitiikan täyskäännös on 1990-luvulla tapahtunut.

Sodan ja välittömästi sen jälkeisen ajan elänyt ei olisi voinut kuvitellakaan, että itänaapurin vaikutuspiiristä irrottautuminen olisi mahdollista ainakaan näin nopeasti.

Taistelu Suomen suunnasta ei suinkaan päättynyt sotiin. Vasta nyt kun yhä useammat arkistot ovat avautuneet, paljastuu, että ns. vaaran vuodet olivat jopa paljon vaarallisempia kuin mitä tähän asti on annettu ymmärtää.

Suomi oli sodan jälkeen hyvin lähellä Unkarin tai Tshekkoslovakian tietä. Kansandemokratia ei ollut meillä pelkkä kangastus tai sisäpoliittisena lyömäaseena käytetty variksenpelätin, vaan Nkp ja Skp ponnistelivat sitä kohti hyvin määrätietoisesti.

Suomen sodanjälkeisestä draamasta kiinnostuneen kannattaa lukea Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentin, tutkija Kimmo Rentolan tuore teos Niin kylmää että polttaa. Se kirja on niin kuuma, että se kylmää.

Rentolan tutkimus perustuu laajaan ja ainutlaatuiseen aineistoon, Moskovan arkistoihin, Suomen suojelupoliisin, Urho Kekkosen ja Suomen kommunistisen puolueen papereihin.

Vuosiin 1947-1958 keskittyvä tutkimus paljastaa, ettei Suomi todellakaan ollut ainakaan siinä vaiheessa mikään NL:n lellikki tai näyteikkuna lännelle!

Päinvastoin Suomi sai tehdä kaikkensa pelastuakseen idän karhun kynsistä. Kamppailua jouduttiin käymään monella tasolla.

Suomen pelastamisessa keskeisintä roolia näyttelivät tutkijan mukaan armeija ja Sdp - unohtamatta ukko Paasikiveä ja Kekkosta. Kommunistit, Kekkonen ja Kreml oli kulissien takaisen pelin kiintoisin kolmiodraama.

Armeijan merkitys oli siinä, että Suomella oli hävitynkin sodan jälkeen armeija. Asekätkentäjutullakin oli pelotevaikutuksensa.

Sdp:n rooli korostui nimenmaan kenttätason kamppailussa vallasta ay-liikkeessä. Sdp esti vallankumouksellisen tilan syntymisen työpaikoilla

Mutta sosiaalidemokraattien ripeät otteet vaikuttivat ratkaisevasti myös ylätasolla. Esimerkiksi 1948 demarit muodostivat K.A. Fagerholmin vähemmistöhallituksen viidessä päivässä voitokkaiden vaalien jälkeen - Paasikiven myötävaikutuksella toki.

Tiukkoja vaatimuksia esittäneet kommunistit huomasivat hölmistyneenä jääneensä kuin nalli kalliolle.

Erimuotoinen vakoilutoiminta oli sodan jälkeen laajempaa kuin mielikuvituksellisimmissa agenttitarinoissa konsanaan. Kun Suojelupoliisi näyttää nykyään keskittyvän kettutyttöihin, silloin sihdattavana oli sentään ihan aitoja, vallankumousta suunnittelevia kommunisteja!

Silloinen Suopo, nyttemmin Supo toimi aktiivisena linkkinä varsinkin Kekkoselle. Suojelupoliisin keskeinen apuri oli esimerkiksi Veikko Hauhia, joka raportoi Suopolle lopulta Skp:n järjestösihteerin tuolilta saakka!

Oma trillerinsä oli vuoden 1956 presidentinvaali, josta on aiempaakin kirjallisuutta hyllymetreittäin. Silti minulle oli jonkinlainen yllätys, miten voimallisesti ja laajamittaisesti NL vaikutti vaaliin.

Ja NL onnistuikin hankkeessa erinomaisen hyvin, vaikka itänaapuri asettuikin jo kesäkuussa 1955 Paasikiven uudelleenvalinnan kannalle, koska se ei silloin uskonut Kekkosen mahdollisuuksiin.

Pienen valtion itsenäisyys on aina hyvin suhteellista. Mutta kun EU:n ja Emun vastustajat itkevät nyt maamme menetettyä itsenäisyyttä, se vaikuttaa enemmän kuin huvittavalta, jos vertaamme nykyisyyttä sodan jälkeiseen tilanteeseen. Silloinen itsenäisyytemme oli paljossa illuusio, harhakuva.

Nykyisen presidentin paineet ovat kovin auvoisia menneisiin murheisiin verrattuna. Kun Ahtisaari joutui kiipeliin indonesialaisille merkkimiehille myöntämistään kunniamerkeistä, toivotaan, että ulkopoliittinen rintamamme kestää - ainakin yhtä hyvin kuin Mannerheim-linja tai Paasikiven-Kekkosen linja!

Kirjoittaja Aimo Massinen on Turun Sanomien päätoimittaja