Todistuksen sijaan kirje

TS/Arto Takala<br />Kirjoittaja ehdottaa, että rastitodistuksen sijaan oppilaille annettaisiin vapaamuotoinen kirje, jossa opettaja kiinnitt&a uml;isi huomiota kunkin koululaisen kannalta keskeisiin asioihin.
TS/Arto Takala
Kirjoittaja ehdottaa, että rastitodistuksen sijaan oppilaille annettaisiin vapaamuotoinen kirje, jossa opettaja kiinnitt&a uml;isi huomiota kunkin koululaisen kannalta keskeisiin asioihin.

Niin sanotut rastitodistukset, joita annetaan peruskoulun ala-asteella, luokittelevat mielestäni turhaan koululaisia ja heidän kykyjään.

Opetushallituksen vuonna 1995 vahvistaman kaavan mukainen todistus arvioi oppilaan käyttäytymistä ja työtapoja sekä äidinkielen ja matematiikan taitoja. Neliportainen arviointiasteikko koostuu arvosanoista Erinomainen, Hyvä, Tyydyttävä ja Paljon parannettavaa.

Arvosanat ovat sinänsä viritykseltään positiivisia. Luokittelevuus perustuukin siihen, että sanojen sijaan ihmisten huomio kiinnittyy siihen, mihin kohtaan asteikkoa rasti on merkitty. Monesti arvosanoihin viitataankin sekä lasten että vanhempien keskuudessa puhumalla siitä, kuinka monta rastia on ensimmäisessä tai viimeisessä ruudussa. Näin rastitodistus ei ole sen inhimillisempi kuin numerotodistuskaan, lokeroita on vain vähemmän.

Ihmettelen, ketä tai mitä tämä lasten luokittelu hyödyttää. Järjestelmä ei ole palautteen kannalta optimaalinen, sillä perusteluille ei ole varattu tilaa arvosanan jälkeen.

Uskoisin myös, että massojen arvioimiseksi laadittu kaavake ei voi palvella kaikkia koululaisia yhtä hyvin. Se saattaa jättää jollekin oppilaalle keskeiset seikat huomiotta ja painottaa vähemmän tärkeitä. Huomioita ja Lisätietoja varten on tosin varattu yhteensä kymmenen riviä, mutta niiden täyttäminen on vapaaehtoista. Kynnys kirjoittaa tyhjille riveille saattaa olla suuri.

Huolestuttavinta onkin mielestäni se, että rastitodistus voi olla uhka lapsen itsetunnolle. Jo yksilöllisyyden alistaminen lokeroihin saattaa olla masentava kokemus etenkin herkälle lapselle. Kunnianhimoinen koululainen voi puolestaan stressaantua siitä, että kaikki rastit eivät löydykään ensimmäisestä ruudussa. Mutta varsinkin hitaammin kehityksessä edistyneen koululaisen itsetuntoa lokerointi saattaa alentaa pahasti: henkisen kasvupyrähdyksen jälkeenkin käsitys omasta osaamattomuudesta saattaa jäädä jäljelle.

Parannetuksi systeemiksi ehdottaisinkin, että lukukauden lopussa opettaja jakaisi oppilaille vapaasti kirjoitetut todistukset, joissa kiinnitettäisiin huomiota koululaisen kannalta keskeisiin asioihin. Kirje sisältäisi positiivista palautetta ja kertoisi tapahtuneista parannuksista. Lisäksi se osoittaisi puutteelliset taidot ja tekisi parannusehdotuksia. Kun arviointi ei perustuisi mihinkään valmiiksi määriteltyyn kaavaan lasten taitojen turha lokerointikin vaikeutuisi.

Annukka Berg
yhteiskuntatieteitten yo