Poliitikot imagonsa vankeja

Lehtikuva<br />Useimmat poliittiset johtajat haluavat käyttäytyä, kuten he otaksuvat meidän kansalaisten heiltä odott avan. Tällöin heistä tulee kuitenkin oman imagonsa vankeja ja he menettävät todellisuudessa johtajuute nsa. Osaltaan tästä seikasta johtuu valitus siitä, että eduskunta on menettänyt arvovaltaansa ja sen v uoksi myös valtaansa., Unto Salo kirjoittaa.
Lehtikuva
Useimmat poliittiset johtajat haluavat käyttäytyä, kuten he otaksuvat meidän kansalaisten heiltä odott avan. Tällöin heistä tulee kuitenkin oman imagonsa vankeja ja he menettävät todellisuudessa johtajuute nsa. Osaltaan tästä seikasta johtuu valitus siitä, että eduskunta on menettänyt arvovaltaansa ja sen v uoksi myös valtaansa., Unto Salo kirjoittaa.

Onneksi meidän rivikansalaisten ei tarvitse suoranaisesti päättää yhteiskunnan tärkeimmistä asioista. Me valitsemme edusmiehemme ja -naisemme kunnanvaltuustoihin ja eduskuntaan ja annamme heille oikeudet päättää tärkeistä asioista. Me lähdemme tällöin siitä, että he pohjaavat päätöksensä tietämykseen eivätkä mielikuviin.

Tämä vaatimus asettaa poliittisille edustajille ja johtajille korkeat vaatimukset: heidän tulisi ymmärtää asiat paremmin kuin me rivikansalaiset ymmärrämme. Heillä pitäisi myös olla ryhtiä ja selkärankaa tehdä päätöksensä parhaan harkintansa mukaan, siitä riippumatta, miltä heidän päätöksensä kansalaisten mielikuvissa tuntuvat. Sillä todellinen valtio- ja kunnallisviisaus edellyttää, että päätöksissä otetaan huomioon myös tulevaisuus, ei pelkästään tämän päivän tilanne.

Näin eivät meidän viisaat päättäjämme aina tee. Me otamme jatkuvasti velkaa tämän päivän vaatimusten vuoksi, vaikka tiedämme, että lastemme ja lastenlastemme on tuo velka maksettava. Mitähän me vastaisimme, jos asiassa kysyttäisiin meidän mieltämme? Arvelen, että kansalaiset sanoisivat: lopetetaan velaksi eläminen.

Miksi poliittiset johtajamme eivät kuitenkaan tällaista päätöstä tee? Luultavasti siksi, että äkilliset muutokset olisivat yhteiskunnassa tuskallisia; yhteiskuntaa ei muuteta käden käänteessä. Me kansalaiset emme ole valmiita äkillisiin muutoksiin, ellei siihen ole suoranaista pakkoa.

Mutta asiaan liittyy myös poliittisen ja muunkin johtamisen ongelma, nimittäin kysymys johtajien imagosta. Imagolla tarkoitetaan sitä mielikuvaa, joka meillä on toisesta henkilöstä. Imago perustuu hänestä saatuun ensivaikutelmaan. Jos tämä ei kansalaisia vakuuta, jos me emme luota johtajiemme kykyihin, asiaa koetetaan usein parantaa niin sanoakseni kauneusleikkauksella: johtajille luodaan uusi imago.

Jos imagoa luotaisiin kehittämällä asianomaisen persoonallisuutta, siitä olisi sanottava pelkkää hyvää. Mutta tavallisesti huomio kiinnitetäänkin persoonan pintailmiöihin. Huomio kiinnitetään siihen, miten on pukeuduttava, miten käyttäydyttävä, mitä tulee sanoa, mitä ei.

Mutta ilmeisenä vaarana on se, että imagon luomisessa päädytään yhteiskunnalliseen roolihahmoon. Silloin imagosta tulee epäaito, imagon ja persoonan välille syntyy ristiriita.

Otaksun, että se epäluulo, jota kansalaiset kohdistavat poliittisiin johtajiin, johtuu osaltaan tästä. Sillä useimmat poliittiset johtajat haluavat käyttäytyä, kuten he otaksuvat meidän kansalaisten heiltä odottavan. Tällöin heistä tulee kuitenkin oman imagonsa vankeja ja he menettävät todellisuudessa johtajuutensa. Heistä tulee, käyttääkseni nykyaikaa kuvastavaa sanomusta, ninku-johtajia, ikäänkuin-johtajia.

Osaltaan tästä seikasta johtuu valitus siitä, että eduskunta on menettänyt arvovaltaansa ja sen vuoksi myös valtaansa. Sillä demokratiassa todellinen arvovalta pohjautuu moraaliin.

Demokratia on tavattoman vaativa järjestelmä: se vaatii moraalia meiltä kansalaisilta, mutta se edellyttää vielä korkeampaa moraalia meidän poliittisilta johtajiltamme.

Unto Salo
Turun yliopiston
arkeologian emeritus professori