Pääkirjoitus 11.1. 1998:
Seurakunnat lähteneet uusin keinoin torjumaan syrjäytymistä

Vastoinkäymisten vuodet ovat olleet kirkolle haasteellista aikaa. Laman, aineellisen ahdingon ja kasvavan henkisen hädän keskellä seurakuntiin on kohdistunut monenlaisia paineita. Nyt jos koskaan kirkolta odotetaan, että se oppinsa ja opetuksensa mukaan toimii ihmisten hyväksi.

Haasteeseen vastaaminen on pannut seurakuntaväen lujille. Lähimmäisen rakkaudesta on helppo puhua, mutta keinot sen toteuttamiseksi usein työn takana.

Turussa tällä viikolla pidetyillä kirkon neuvottelupäivillä auttamisen ongelmia pohdittiin ensimmäistä kertaa kolmiyhteisin voimin. Koolla oli lähes puolitoista tuhatta diakonia-, nuoriso- ja lapsityöntekijää ympäri maata.

Keskeisenä tehtävänään seurakuntien työntekijät pitävät yhteiskunnasta syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien tukemista. Vaikeuksien kanssa kamppailevia ihmisiä halutaan auttaa pysymään elämän syrjässä kiinni. Tulevaisuuden uskoa halutaan valaa erityisesti lapsiin ja nuoriin, jotka syyttään ja tahtomattaan ovat joutuneet vastoinkäymisten maksumiehiksi.

Valmiita toimintatapoja ei ole ollut. Niitä on kehitelty yhdessä yhteiskunnan eri toimijoiden, yhdistysten, kuntien viranomaisten, nuorisotoimen, poliisin ja koulujen kanssa. Jalkautuminen apua tarvitsevien tasolle, ihmisten tykö meneminen on osoittautunut tässäkin parhaaksi ongelmien ratkaisumalliksi.

Radikaalia uudelleen asettautumista on tarvittu erityisesti nuorisotyössä. Perinteinen maaseutukeskeinen lähestymistapa on saanut rinnalleen kaupunkilaisten nuorten elämänehdoista lähtevää toimintaa. Kuvaava esimerkki on Jyväskylästä, jossa seurakunta on koonnut nuoria off road -kilpa-autoharrastuksen pariin.

Perhe on useimmille suomalaisille edelleen tärkein elämän ankkuri. Jos lähimmät ihmissuhteet ovat kunnossa, vaivoja ja vastuksia kestetään yllättävän paljon. Toisaalta juuri perhesuhteissa voi olla myös pulmien varsinainen syy. Oikean osoitteen löytäminen on lähimmäisavussa onnistumisen a ja o.

Syrjäytymisen kierre imaisee mukaansa yhä varhemmin, jopa ennen kouluikää. Kirkon piirissä on oivallettu, että tehokkaimmin tätä onnettomuutta ehkäistään tukemalla vanhempia ja perheitä näiden kasvatustyössä. Lasten ja nuorten syrjäytymistä vastaan taistelussa tarvitaan selviytymisen strategiaa, jonka laatiminen, toteuttaminen ja vahvistaminen on asetettu kaiken seurakuntatyön käytännön ohjenuoraksi.

Sosiaalinen työ vaatii tekijältään poikkeuksellista väkevyyttä. Persoonaltaan pirstaleinen ja henkisesti raihnas ei pitkään jaksa auttajana. Tähän kiinnitti Turun neuvottelupäivillä ansiokkaasti huomiota perheterapeutti, kirjailija Pekka Hämäläinen.

Hän opasti kirkon työntekijöitä matkalle omaan minuuteen. Pitää tuntea sisimpänsä historia ja menneisyyden synkätkin syöverit, jos haluaa seistä ihmisenä pitävällä pohjalla. Itsensä hyväksyminen kaikkine heikkouksineen, vajeineen ja tarpeineen on avain terveeseen itsetuntoon.

Tai niin kuin toinen tunnettu kirjailija ja terapeutti Tommy Hellsten kiteyttää: on kyettävä kohtaamaan itsensä, jotta voi kohdata muut.

Auttamistyössä jaksamisen eväät on äkkiä syöty, ellei ihminen osaa huolehtia myös omasta hyvinvoinnistaan. Valitettavasti kristillisessä katsannossa on usein tulkittu niin, että itsensä vähättely, unohtaminen ja jopa mitätöiminen on oikean uskon välttämätön edellytys.