Sairaaloiden henkilökunta väsyy

Koska äitini oli kuusi vuotta Turussa geriatrisella osastolla, minulla sekä tyttärelläni oli tilaisuus seurata, millaista vanhustenhoito tänä päivänä Suomessa on.

Hoito-olot tsaarinaikaisessa ei-sairaalaksi rakennetussa talossa ovat kaikkea muuta kuin ajanmukaiset. Miltähän tunt

uu purkaa joka kerta laidat sängystä silloin, kun potilas täytyy viedä ulos huoneestaan? Ruokavaunujen jokapäiväinen kääntäminen käytävälle on todellinen virtuoosisuoritus. Miten selvitään yhdellä wc:llä miehiä ja naisia käsittävällä 32 potilaan osastolla?

Entä potilaan yksityisyys? Kun äitini kuoli illalla viiden hengen huoneessa vastapäisen mummun kysellessä: onks sairas?, löytyi rauhan paikka sentään vainajalle: pesuhuone aamuun saakka.

Siinä seuratessani yöhoitajan kiirettä hänen hoitaessaan yksin 31 elossaolevaa muistin myötätunnolla miniääni, joka vastavalmistuneena sairaanhoitajana joutui yöhoitajana yhden perushoitajan kanssa vastaamaan erään kaupungin terveyskeskuksen kahden vuodeosaston 90 potilaasta. Sinä yönä kuoli näistä kolme. Päivystävä lääkäri ylityöllistettynä sairaalassa voi vain antaa puhelinohjeet hoitajalle ja valtuudet tehdä itse hoitopäätökset. Omaiset oli tietenkin pakko hälyttää apuun.

Sinä omainen, joka käyt silloin tällöin sairaalassa tuomassa kukkasen omaisesi yöpöydälle, et ehkä huomaa, minkä paineen alla henkilökunta näissä oloissa työtänsä tekee. Olet lämpimästi tervetullut taloon esim. ruoka-aikana. Teet rakkaudenpalveluksen, kun syötät itse omaisesi, vieläpä voit hemmotella häntä kanttiinin herkuilla.

Kysymys onkin siitä, miten kauan ylityöllistetty hoitohenkilökunta jaksaa? Ja sitten puhutaan säästöohjelmasta! Aikapommi siis tikittää jo. Me omaiset ja hoitohenkilökunta sen kuulee. Miten sen saisi kuulumaan myös säästöistä päättävien korviin?

Mirja Tossavainen
Helsinki