Perjantain 2.1. pääkirjoitus
Ahtisaari sovinnollisena Ruotsille

Vaikka tasavallan presidentin uudenvuoden puhe ei ole enää vähään aikaan ollut sellainen poliittisen retoriikan vuotuinen kohokohta kuin erityisesti Urho Kekkosen valtakautena, jotakin olennaista se edelleen kertoo istuvan presidentin suhtautumista omaan rooliinsa ja asemaansa.

Presidentti Martti Ahtisaari on opittu tuntemaan pehmeänä maanisänä, jonka uudenvuoden puheet syleilevät laajasti kaikkea, mikä kansakunnan mieltä kulloinkin askarruttaa. Hän vetoaa, pitää tärkeänä, antaa tunnustusta, rohkaisee ja kannustaa, mutta esittää harvoin konkreettisia linjauksia käytännön toimenpiteistä.

Neljättä kertaa televisiossa vuoden alkajaisiksi puhuneen Ahtisaaren esiintyminen noudatti tuttua kaavaa. Käsiteltyjen aiheiden lista oli mitä melkoisin. Osansa saivat niin kotiväkivalta, syrjäytyminen, poliisin voimavarat ja lasten mielenterveys kuin lähimmäistyö, oikeuslaitos, rasismi, miinat, tupo, Emu ja muut tavanmukaiset kansainvälispoliittiset kysymykset.

Valitettavasti määrä ei tässäkään korvaa laatua. Runsauden pulassa Ahtisaari joutuu kuittaamaan tärkeät teemat luvattoman ylimalkaisilla toteamuksilla. Tuloksena on vaikutelma, ettei presidentti joko halua tai osaa ottaa kantaa. Vai miten pitäisi tulkita puhujan havainto, että Suomessa on vahva laillisuuden perinne. Kansalaisia tulee kohdella yhdenvertaisesti lain edessä.

Sisältyykö edellä lainattuihin virkkeisiin kenties se, mitä presidentiltä on jo pitkään odotettu: kannanotto Alho-Sundqvist -tapaukseen. Pohdittavaksi niin ikään jää, asettuuko Ahtisaari turkistarhaajien vai eläinaktivistien puolelle, kun hän jyrisee, ettei Suomessa ole sijaa rasismille eikä oman käden oikeudelle.

Presidentti katsoo tarpeelliseksi puuttua myös ajankohtaisiin armeijan hankintoihin. Puolustusvoimien ylipäällikkönä hänellä on siihen tietysti oikeus ja jopa velvollisuus. Paljon ei kuulija kuitenkaan kostu Ahtisaaren muotoilusta, jonka mukaan jalkaväkimiinat ovat yksi maanpuolustuksemme valmiuksia koskevan päätöksenteon kohde.

Selkeimmillään presidentti on käsitelleessään aiheita, joissa hänen näkemyksensä on ennestään tunnettu. Kolme viikkoa sitten allekirjoitettu tulopoliittinen sopimus saa Ahtisaarelta erityistä kiitosta. Tupo varmistaa työllisyyttä tukevaa talouskasvua ja helpottaa sopeutumista talous- ja rahaliitto Emuun.

Emun edut tulevat todettua vielä uudemman kerran Ahtisaaren korostaessa, miten nimenomaan Suomen kaltainen viennistä riippuvainen valtio saa yhteisvaluutasta lisää kasvuvoimaa.

Puheen ehkä kiintoisin viesti sisältyy presidentin arvioon, jonka mukaan Suomi ja Ruotsi ovat yhteistyökumppaneina lähempänä toisiaan kuin koskaan itsenäisen historiamme aikana. Näkemys on perin toisenlainen kuin pääministeri Paavo Lipposen, joka on arvostellut Emu-vastaista Ruotsia toisjalkaiseksi EU:n jäseneksi.

Oliko Ahtisaaren kannanotto merkki maan ulkopoliittisen johdon linjaerimielisyyksistä vai sovitteleva ele ruotsalaisten suuntaan. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa hedelmällisempään keskusteluun naapurien välillä soisi päästävän kuin on päästy Lipponen - Persson -akselilla viime aikoina.