Pääkirjoitus 23.12.1997:
EU:ssa syntynyt jännitteitä
Pohjoismaiden yhteistyöhön

Pääministeri Paavo Lipponen on ärtynyt ruotsalaisten sormella osoittelusta. - Kuvassa Lipponen Lipponen Tanskan pääministeri Poul Nyrup Rasmussenin seurassa.
Pääministeri Paavo Lipponen on ärtynyt ruotsalaisten sormella osoittelusta. - Kuvassa Lipponen Lipponen Tanskan pääministeri Poul Nyrup Rasmussenin seurassa.

On valitettavaa, että Ruotsi ja Tanska ovat tietyllä tavalla vain toisella jalalla unionissa, kun ne eivät ole tehneet selvää myönteistä ratkaisua Emusta. Se heijastuu muihinkin asioihin. Olemme nyt vaiheessa, jossa Pohjoismaiden vaikutusmahdollisuudet voisivat olla suurimmillaan.

Nämä pääministeri Paavo Lipposen kannanotot Helsingin Sanomien haastattelussa viime sunnuntaina kuvaavat hyvin sitä ilmapiiriä, joka on syntynyt Euroopan unionin taannoisen Luxemburgin huippukokouksen seurauksena varsinkin Suomen ja Ruotsin välille.

Ruotsikaan ei ole jäänyt tuppisuuksi unionikiistoissa. Pääministeri Göran Perssonin väitetään nimenneen Suomen Luxemburgissa esittämää linjaa, jonka mukaan Baltian maista vain Viro voisi tulla unioniin seuraavassa laajentumisvaiheessa, suomalaiseksi petokseksi. Myöhemmin Persson on kieltänyt käyttäneensä petos-sanaa.

Niin tai näin, Suomen ja Ruotsin suhteisiin on Euroopan unionin asioissa tullut ennen näkemättömiä säröjä. Eikä pääministeri Lipponen ole kaihtanut kirpeän kritiikin esittämistä ruotsalaisten näkökannoista.

Kun unionin komissio ylivoimaisella enemmistöllä hylkäsi Ruotsin ja Tanskan laajentumisasiassa ajaman linjan, on perusteetonta ryhtyä osoittelemaan Suomea sormella ja pelaamaan turhaa jälkipeliä, kuten pääministeri Lipponen HS:n haastattelussa selkeästi sanoi.

Ruotsin Euroopan unionin politiikka tuntuu olevan jotenkin sekaisin. Emu-ratkaisun lykkäämisen lisäksi Ruotsissa on muutenkin esiintynyt kasvavaa levottomuutta ja epävarmuutta koko EU-jäsenyydestä. Siitä huolimatta lahden takaa on Suomeen kohdistetun arvostelun ohessa valistettu, että päätöksenteko Ruotsissa on demokraattisempaa kuin Suomessa.

On ymmärrettävää, että tällainen ylimielinen ja perusteeton leimaaminen ärsyttää Suomen pääministeriä. Lipponen on oikeassa todetessaan sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla Radio Suomessa, että niin unionin jäsenyyttä kuin Emu-kysymystäkin on Suomessa käsitelty paljon laajemmin, syvällisemmin ja perusteellisemmin kuin Ruotsissa. Eri asia sitten on, onko Suomessakaan nähty tarpeeksi vaivaa kaikkien asioihin liittyvien kysymysten selvittämiseksi.

Lipponen kantaa huolta Pohjoismaiden aseman heikkenemisestä Euroopan unionissa seuraavan laajentumisaskeleen toteuduttua. Onko siis niin, että koko pohjoinen ulottuvuus, josta on innokkaasti puhuttu, ei koskaan edes tule ehtimään varsinaiseen kukoistukseen, kun keskinäinen nahistelu jo nyt on viemässä terävimmän tehon yhteistoiminnalta? Jos näin käy jo tässä vaiheessa, niin mitä mahtaakaan tapahtua sitten, kun uudet jäsenmaat tuovat oman itäisen painoarvonsa unionin kokonaisuuteen.

Keskenään riitelevät pohjoismaat jäävät todella heikoille, vaikkei unioni periaatteessa mikään blokkien tai voimaryhmien temmellyskenttä olekaan. Käytäntö voi kuitenkin olla toista.

Vielä ei ole liian myöhäistä hylätä syyttelyn, osoittelun ja omahyväisen neuvomisen linjaa EU:n pohjoisella syrjällä. Erilaiset näkemykset unionin keskeisistä kehityssuunnista eivät voi olla ylittämättömiä yhteistyön esteitä.