Kohtalotovereille
Turun telakalla

Takanamme on henkisesti erittäin piinallinen ja raskas vuosi. Olemme saaneet kokea mikä on työnantajan valta pientä ja heikkoa työntekijäryhmää kohtaan. Suurella ja kannattavalla Turun telakalla ei ollut varaa pitää 20 siivoojaa omassa palveluksessaan, vaan se ilmoitti kylmästi, että olimme 10.11.1997 vieraan palveluksessa.

Emme voi koskaan tulla tätä asiaa hyväksymään, emmekä ymmärtämään.

Tiedämme kyllä, että laki sallii näin toimia, mutta uskoimme, että pitkäaikaisella työnantajallamme olisi jonkinlainen moraalinen velvoite meitä kohtaan.

Näin ei ollut, vaan kylmä totuus oli, että olimme esineitä, jotka myytiin vähiten tarjoavalle sensijaan, että olisi haettu pehmeämpää toimintatapaa.

Valitettavaa on, että työnantaja ajattelee vain jatkuvaa tuotannon kasvua hinnalla millä hyvänsä unohtaen pienen ihmisen.

Kaikille on kuitenkin tulossa Joulu, Hyvän Tahdon Juhla. Vietetään kodeissamme kaikesta huolimatta hyvä ja rauhallinen joulu ja kerätään voimia tulevalle vuodelle.

Helena Tuomisto