Takaraja tammikuussa

TS julkaisi laatimani kirjoituksen Pansion tavarasataman vaikutuksista viime maanantaina. Tekstiä oli lyhennetty alkuperäisestä ja tärkeä päivämäärä oli toimituksessa lipsahtanut ensi vuoden loppuun. Alkuperäinen teksti oli tässä kohdassa seuraava:

Pansion tavarasataman toteutus etenee asteittain ja tarpeen mukaan, samoin lupamenettely. Kyseiseen ympäristövaikutusten arviointiin on kuitenkin otettava kantaa hyvin nopeasti. Takaraja on 23.1.1998, jonka jälkeen yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen palaute kootaan ja pyritään huomioimaan jatkossa tehtävissä ratkaisuissa.

Tiedottaminen asiasta on ollut mielestäni kovin puutteellista ja keskustelu suppeata. Laajaan satamahankkeeseen liittyviä taustatietoja kannattaa tiedustella mm. Turun satamasta ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta.

Suunnitelmat etenevät jo monitahoisesti. Esim. sataman maantieliikenteelle kaavailtu Länsi-Turkua halkova pääväylä on mainittu Turun kuntasuunnitelman asuntotuotanto- ja maankäyttösuunnitelmissa vuosille 1998-2002.

Esitin siihen marraskuussa valtuustossa tekstilisäystä eli tulevan Helsingintien ottamista mukaan reittivaihtoehtoihin, koska nykyisestä liikenteestä suuntautuu noin puolet siihen suuntaan. Esitys äänestettiin nurin.

Aikaa on siis vain kuukauden verran.

Jari Ketola
kaupunginvaltuutettu
ympäristönsuojelu-
lautakunnan jäsen (vas)