Kirjoittajavieras -kolumni
Aulis Jantunen:
Mistä tehokas
opiskelu kiikastaa?

Tällä vuosikymmenellä suomalaista koulua on rassattu monilla erilaisilla projekteilla, jotka ovat jääneet paljolti paikallisten koululaitosten ja yksittäisten koulujen kontolle.

Koulujen omien opetussuunnitelmien ja tuntijakojen tekeminen koettiin mielekkäänä, mutta erilaiset tulosjohtamisen kuviot, moninaiset arvioinnit ja laatu-projektit ovat vieneet aivan liiaksi voimia ja aikaa varsinaiselta opetustyöltä.

Koulujemme opettajat ovat pääsääntöisesti erittäin hyvin koulutettuja ja motivoituneita työhönsä. Eri aineissa käytetään niihin sopivia erilaisia opetusmenetelmiä. Oppikirjat kestävät hyvin kansainvälisen vertailun.

Ongelmana ovatkin opetusryhmät, jotka ovat liian kirjavia oppimisedellytyksiltään. Tehokasta opettajan ja oppilaiden vuorovaikutusta ovat vakavasti häiritsemässä sellaiset suomalaiset tai ulkomailta muuttaneet oppilaat, joilla ei ole tarkoituskaan vakavasti opiskella. Tulevat kouluun ehkä vain syömään ja kavereita tapaamaan.

Peruskoulukaan ei ole pystynyt muuttamaan sitä tosiasiaa, että meidän taipumuksemme ja lahjakkuutemme jo pienestä pitäen ovat painottuneet joko teoreettiseen tai käytännölliseen suuntaan. Nämä erot ovat yläasteella olevien nuorten kohdalla suuremmat kuin ne vaihtoehdot, joita pystymme heille nykyresursseilla tarjoamaan. Näin ollen yhteisissä oppiaineissa ei voida tarjota samanaikaisesti riittävän haastavaa opetusta kaikille.

Tehokkaan oppimisen edellytyksiä ollaan viemässä pois erilaisin valtiovallan päätöksin. Kun kunnat saavat itsenäisesti päättää rahojensa käytöstä, on seurauksena tavattoman suuri eriarvoisuus maan eri osien, jopa naapurikuntien lasten koulutuksessa.

Kunnat voivat itsenäisesti lopettaa kouluja, jolloin koulumatkat tulevat ylivoimaisen pitkiksi. Opettajien lomauttaminen on helppo tapa korjata ainakin näennäisesti kunnan kehnoa taloutta. Kuntakohtaisesti voidaan säästää suoraan luokkien ja ryhmien perustamiseen käytettävistä rahoista.

Pian koulutuksen taso eri kouluissa ja eri puolilla maata on niin kirjavaa, ettei koululaitoksen ylin johto enää tiedä, missä ollaan menossa.

Varsinaiseen opetustapahtumaan tulisi satsata niin paljon, että voisimme opettaa omina ryhminään niitä lapsia ja nuoria, jotka haluavat opiskella tai eivät ainakaan haraa vastaan. Nykyisen koululaitoksemme opettajat ovat aivan liian hyvin koulutettuja siihen, että heidän täytyy jatkuvasti käyttää suuri osa energiasta häiriköiden kurissa pitämiseen tai antautua toimimaan näiden ehdoilla.

Pitää uskaltaa myöntää, että on lapsia ja nuoria, jotka eivät yksinkertaisesti kykene opiskelemaan (lahjattomuuden tai keskittymiskyvyttömyyden takia) normaaleissa yhä suurenevissa luokissa ja opetusryhmissä. Missään tapauksessa ei siis pidä edes vakavasti harkita erityiskoulujen lakkauttamista, jos aiomme pysyä kansana koulutuksen eturivissä.

Kaikki henkiset ja taloudelliset resurssit tulee panostaa siihen, että oppilaita voidaan sijoittaa ja ryhmiä muodostaa erilaisten lahjakkuuksien, taipumusten ja muiden opiskeluedellytysten mukaan.

Kirjoittaja Aulis Jantunen on Turun Suomalaisen Yhteiskoulun rehtori.