Suomi 1947 -kolumni:
Hitsari kuin lukkari

Työttömyyskausi uhkaa ensi kertaa sodan jälkeen ilmoitti Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö joulukuun 1947 alussa. Jälleenrakentavassa maassa kyse ei kuitenkaan ollut työn, vaan energian puutteesta.

Tarkoituksena oli ilmiselvästi painostaa muita viranomaisia koskien lisärakentamiseen ja yleensä energiantuotantoon, jotta teollisuutta haittaavasta sähkönsäännöstelystä voitaisiin luopua.

Viranomaiset kertoivat, että työttömyyden varalta oli suunniteltu jo aputöitä tie- ja vesirakennushallituksen sekä rautatiehallituksen työmaille. Viime mainituilla on paljon töitä ratapihojen laajennuksissa sekä kaksoisraiteiden rakentamisessa.

Sähkönkäyttö oli suoranaista pakkosäästöä, sillä kuluttajille ei vuoden 1948 alkupuolellakaan luvattu sähköä enempää kuin syksyllä 1947 ja tämäkin kilowattituntimäärä oli noin kolmannesta pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Kotitalouksilta säästynyt sähkö oli ohjattu teollisuudelle.

Varsinaisia joukkoirtisanomisia ei energiapula ollut vielä aiheuttanut, mutta teollisuus oli kärsinyt sikäli, että ammattimiehiä oli siirretty toisarvoisiin tehtäviin. Myös työpäiviä tai -viikkoja oli jouduttu lyhentämään.

Mainitut olivat vain erikoistapauksia. Päivän ongelma oli edelleen erittäin vaikea työvoimapula monilla aloilla, joita energiapula ei vaivannut. Vaikeinta oli metsätöissä, joissa vajaus oli peräti kolmannes, eli 36000 hakkuumiestä.

Turun metalliteollisuudessa oli kärsitty jatkuvaa puutetta ammattimiehistä, mikä yhdessä energiapulan kanssa oli vaikeuttanut varsinkin siviilitöiden ottamista. Sotakorvausteollisuuteen ei mikään pula ollut vaikuttanut.

Ehkä kysytyin metallimies oli tuohon aikaan hitsari, myös TS:ssä olleiden ilmoitusten perusteella. Lehdessämme oli sen vuoksi hitsausreportaasikin, jossa ammattiin suhtauduttiin hyvin kunnioittavasti: Alalle kannattaa antautua vain, jos siihen on luontaisia edellytyksiä: Sama asian laatu siis kuin lukkarin toimeen ryhtyvillä.

Samanlaisia ongelmia koki rakennusala, etenkin vientituotantoa haittasi energiapula. Tämä vähensi valuuttatuloja ja mahdollisuuksia tuottaa raaka-aineita ulkomailta.

Saviteollisuutta oli koko kesän haitannut työvoiman puute. Kun sähkökin oli säännösteltyä, tiiliä ei voitu toimittaa kysyntää vastaavasti. Tekstiili- ja elintarviketeollisuus oli saanut työväkeä tarvittavassa määrin.

Turun työnvälitystoimistossa oli 50 vuotta sitten oma nuorten osasto, jota hoiti Else-Maj Aramo. Joulun alla hän kertoi nuorille iloisia uutisia: koulujen loman ajaksi oli paljon töitä turkulaisissa liikkeissä erilaisissa töissä, mm. lähetteinä.

Lähetin työ ei yleensä ollut kovin haluttua, kuten ei kotiapulaisenkaan. Nuoret katsoivat nämä ammatit umpiperiksi, joista ei voi yletä eikä kehittyä.

Nämä ammatit olivat tilapäisiä käyntipaikkoja, nuoret lähtivät niistä nopeasti teollisuuden ammattioppiin, kuten ompeluoppiin, kauppoihin, tehtaisiin, verstaisiin, varastoihin, joista pääsi eteenpäin ja parempiin ansioihin.

Nuorten töihin oli kysyntää myös, koska ammattikoulutus yleistyi ja tuolloin käytiin myös päiväjatkokoulua.

Turkulaiset ovat aina seuranneet tarkasti joukkoliikenteensä kehitystä ja muutoksia. Joulukuussa 1947 tapahtui pieni, mutta varmaan monien muistama uudistus: raitiovaunujen takasillalle ilmestyi aitio, jossa rahastaja istui tuolillaan ja leimasi matkustajien liput ennenkuin nämä pääsivät siirtymään käytävälle.

Turun Sanomissa asiasta kertoi pakinoitsija Silmä && Korva, joka piti uudistusta hyvänä. Raitiovaunut olivat nimittäin hyvin ruuhkaisia, joten rahastajan liikkuminen tungoksessa on ollut hankalaa ja häiritsevää. Turkit ja takit säästyvät monilta kahnauksilta ja myös jänisten matkustelu vaikeutuu.

Turkulaisille neuvottiin joustavaa matkustamista, kuten Erkki Airaksinen tekee tänä syksynä ilmestyneessä talviaikataulukirjassa.

Lippu oli varattava käteen jo pysäkillä, jottei takasillalle syntynyt ruuhkaa. Lippua ostettaessa on varattava tasaraha. Käytävässä on siirryttävä jatkuvasti eteenpäin. Lisäksi jonossa on seistävä vasemmalle puolella, jotta rahastaja näkee takasillalta milloin matkustajat ovat poistuneet vaunusta ja voi antaa lähtömerkin.

Kirjoittaja Veli Junttila on Turun Sanomien toimittaja.