Lajissaan viimeinen tulosopimus
koetteli hermoja kaikilla tahoilla

Kattavan tulopoliittisen sopimuksen tekemisessä on niin paljon erilaisia elementtejä, että neuvottelujen loppuvaiheessa säännönmukaisesti aina ennakkoon asetetut takarajat joudutaan useita kertoja rikkomaan. Perjantaina myöhäisinä yötunteina varmistuvalta näyttänyt kaksivuotinen sopimus ei ole poikkeus tästä säännöstä. Päinvastoin. Muutamien avainalojen ratkaisujen venyminen kerta toisensa jälkeen yli aikarajojen oli ennakoitavissa jo siinä vaiheessa, kun kattavaa sopimusta ryhdyttiin valmistelemaan.

Paperiliitosta osattiin odottaa tuloneuvottelujen häirikköä. Eikä siinä erehdyttykään. Pahimmillaan oli pelättävissä, että koko tulopoliittinen sopimus kaatuu paperin häikäilemättömästi ajamiin omiin tavoitteisiin, joilla ei kokonaisvaltaisen sopimuksen kanssa ole suoranaisesti mitään tekemistä.

Paperiliittoa peesasivat loppuun saakka niin kaikkien teollisuuden kuin kaupan alojenkin kannalta äärimmäisen tärkeät kuljetusalan liitot, SAK:lainen Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ja vielä myöhempään STTK:laiset keskeiset merenkulkualan päällystön ammattijärjestöt.

Tulosopimuksenteon nykyinen toimintamalli on omiaan houkuttelemaan vahvoja liittoja myöhäisen iltalypsyn tielle. Tälläkin kertaa Paperiliitto ja kuljetusala sekä eräät niihin sidoksissa olevat liitot jäivät pitkittämään sopimuksen syntymistä tilanteessa, jossa jo yli 90 prosenttia työntekijöistä oli hyväksynyt keskusjärjestötason tulosopimuksen raameihin mahtuvan liittokohtaisen sopimuksen.

Merkille pantavaa on, että jo kolmannen kerran peräkkäin tupotalkoissa samat vientiteollisuuden avainalat olivat kiristämässä loppuriuhtaisuillaan joitakin erityisetuja.

Niin paperissa kuin kuljetusalallakin tiedetään varsin hyvin, että ilman niiden mukana oloa koko keskusjärjestöjen neuvottelema tulopoliittinen sopimus kaatuu. Varsinkin paperiliitossa tiedetään lisäksi, että heidän työnantajapuolellaan on tiukan paikan tullen halua ja mahdollisuuksia käyttää tiettyä pelivaraa, jotta teollisuuden pyörät pyörisivät mahdollisimman kitkattomasti.

Tämän mahdollisen pelivaran ulosmittaaminen kismittää ymmärrettävästi niitä liittoja, jotka vastuuntuntoisesti ovat ajallaan asettuneet kokonaistavoitetta tukemaan. Jännitteet liittojen välillä kiristyivätkin pitkän työmarkkinaperjantain aikana silmin nähden.

Kohtuuttomasti nyt venyneestä neuvottelukierroksesta lieveilmiöineen ja parista aiemmasta tulopoliittisesta sopimuskierroksesta saadut kokemukset viittaavat siihen, että pyrkiminen kokonaisvaltaiseen tulosopimukseen jää lajissaan viimeiseksi.

Aikansa eläneen toimintamallin omien rasitteiden lisäksi muutosta vauhdittavat Emu-olosuhteet, jotka seuraavia sopimuksia tehtäessä jo vaikuttavat oleellisesti suomalaiseen työmarkkinakäytäntöönkin.

Huonoja aikoja silmällä pitäen tulopoliittinen kokonaisratkaisu on epäilemättä ollut käyttökelpoinen toimintamalli. Se takaa tiettyyn mittaan saakka maan talouden vakauden. Normaalien aikojen työmarkkinakuvioihin se ei kuitenkaan näytä enää sopivan.

Tulopoliittisen sopimuksen ulkopuolelle jäämisestään ilmoittaneet liitot, muun muassa lääkärit. lakimiehet ja Alkon myyjät, eivät pysty kokonaisuutta horjuttamaan. Hallituksen näkökulmasta katsottiin neuvottelujen viime vaiheessa tarpeelliseksi tasavallan presidentin vetoomus neuvotteluosapuolille. Se ei ole uutta suomalaisessa työmarkkinapolitiikassa.