Kirjoittajavieras -kolumni
Olavi Linnus:
Muistoja Turusta

Joulukuun 6. päivä: liputuksen, paraatien ja juhlaillallisten aikaa.

Nykypolvi liittänee päivään muistoja lähinnä talvisodasta ja jatkosodasta. Mutta eikö niin tehtäessä unohdeta jotakin muuta historiallisesti painavaa, yhtä lailla asiaan kuuluvaa.

Kun tätä pysähtyy miettimään, voi havaita miten omakohtaisten muistelujen joukosta saattaa löytää erikoislaatuisia pikku tapauksia, jotka antavat lisäpiirteitä kokonaiskuvaan. Pikkupojan silmillä nähtyjä, kylläkin, vaan vuosikymmenten läpi säilyneitä.

Yksi tapaus: Otkantin, ankkuroituneen venäläisen sotalaivan, miehistö kapinoi ja mellasteli ympäri kaupunkia.

Muuan ryhmä sattui huomaamaan nuoren upseerin, ilmeisesti hyvin vihatun, sillä häntä ryhdyttiin meluten ja kirkuen ajamaan takaa. Upseeri pyrki pakoon, matruusit perässään. Istuin kotini ikkunassa toisessa kerroksessa ja kohtalonsa tajunnut upseeri huomasi minut.

Näin hänen viimeisen katseensa enkä ole voinut sitä milloinkaan unohtaa. Epätoivoa, kauhua, myös jonkinlaista lamaannuttavaa ymmällään oloa lapsen näkemisestä kuoleman hetkellä.

Talomme ylimmässä kerroksessa asui viinitehtailija. Tämän piialla (siihen aikaan ei tunnettu sanaa kotiapulainen) oli sulhanen matruusien joukossa. Tämä houkutteli tytön avaamaan paraatioven kadulle päin - ja matruusilauma ryntäsi taloon. Sitten yläkerrassa hoilotusta, mekastusta, särkyvien lasien kilinää, kunnes lauma hoippuroimaan alas, kuka vielä jaloillaan pysyi, kuka rappuja vierien.

Minä tietysti tirkistelemään postiluukusta, jolloin jotkut matruusit pyrkivät meillekin. Olin jo avaamassa oven kun äitini ehti hätiin ja talutti poikansa sisähuoneisiin.

Vakavin perhettämme kohdannut tapaus sattui, kun johonkin aikaan kevätpuolella vuotta punakaartilaiset raahasivat kaupunginvaltuuston jäsenet kaupungintalolle vaatien näitä avaamaan leipävarastot, tietysti ilmaisjakelua varten. Isäni oli sairaana vuoteessaan, mutta hänet pakotettiin lähtemään mukaan.

Kaupungintalon pohjapiirustus oli sellainen, että vangittujen porvarivaltuutettujen piti mennä istuntosalin läpi päästäkseen riihiin. No, kävi niin että muuan kiihkomielisyydestään tunnettu pappismies osui saattajansa kanssa saliin. Herra rovasti rupesi mukiloimaan saattajaansa ja samassa isä tuli paikalle. Hän meni väliin ja moitti arvon rovastia käyttäytymisestä, joka ei tuollaisessa tilanteessa ollut paikallaan.

Punakaartilainen sanoi isälle: Jos kaikki porvarit olisivat samanlaisia kuin Te, mitä me täällä tekisimmekään!

Näillä vähäisillä muisteluilla haluan kunnioittaa 80. itsenäisyyspäiväämme.

Kirjoittaja Olavi Linnus on helsinkiläinen filosofian maisteri, joka on syntynyt 1914.