Rotuviha ei ole isänmaallisuutta

TS/Sakari Sahlstein<br />Viime vuosina ovat yleistyneet rasisminvastaiset kulkueet.
TS/Sakari Sahlstein
Viime vuosina ovat yleistyneet rasisminvastaiset kulkueet.

On hämmästyttävää, ettei rasismin sekä muiden ääriliikkeiden kannatuksen nousu herätä enempää pelkoa, kuin mitä tällä hetkellä on havaittavissa. Vaaditaanko todella virallisia galluppeja mm. yhdeksäsluokkalaisten nuorten mielipiteistä (TS 3.12.) ennenkuin ihmiset havahtuvat?

Oli masentavaa lukea, että 20 prosenttia peruskoulujemme yhdeksäsluokkalaisista pitää rasismia ja rotuvihaa isänmaallisena toimintana. Saman, ei enää niin pienen joukon, kannattamaa oli huumeiden käyttäminen, ulkomaalaistyövoiman kieltäminen sekä vain suomalaisten etujen ajaminen. Suurin osa tästä viidesosasta oli kaupungeissa asuvia nuoria poikia. Onneksi kyselyyn osallistuneista 60 prosenttia kuuluu suvaitseviin nuoriin, jotka ovat ymmärtäneet, että rajojen merkityksen pienentyessä yhtenevässä Euroopassakin on olemassa eri värisiä, eri kulttuureja omaavia ihmisiä.

On sairasta, että jo päiväkodeissa, alle kouluikäiset lapset, haukkuvat erivärisiä lapsia mutiaisiksi ja neekereiksi. Miten neljä-viisivuotias lapsi voi puolustautua sellaista aiheetonta hyökkäystä vastaan? Ja miten toinen samanikäinen voi edes tajuta mitä suustaan päästää?

Pelottavaa tässä ei olekaan näiden enemmistöstä olevien nuorten mielipiteet, vaan tuon äänekkään vähemmistön toiminta. Nuorten ja varsinkin lasten mielipiteet lähtevät hyvin pitkälti omasta kotoa käsin. Isä on varsinkin monelle nuorelle pojalle suuri idoli, jonka mielipiteitä kunnioitetaan kyseenalaistamatta. Suomessa oleva ulkomaalaisten määrä on myöskin prosentuaalisesti niin pieni, että heitä on aivan turha syyttää mm. maamme työllisyystilanteesta.

Herkästi myöskin ihminen, joka koittaa puolustaa mielipiteitään kaikkien ihmisten tasavertaisuudesta, ihonväriin, rotuun tai uskontoon katsomatta, leimataan pakolaisten hyysääjäksi. Kaikki Suomessa olevat värilliset ihmiset kun eivät edes ole pakolaisia tai maahanmuuttajia, vaan ovat syntyneet Suomessa ja koko ikänsä täällä asuneet. Siinä tilanteessa on paha lähteä takaisin sinne mistä olet tullutkin.

Myös minä olen sitä mieltä, että jos on tehnyt rikoksen, siitä pitää joutua vastaamaan rangaistuksella. Sama laki koskee sekä suomalaisia että ulkomaalaisia. Tästä tuskin kukaan on eri mieltä. Mutta niin kauan kuin nämä erityistapaukset nostetaan esille kovalla kohulla, mm. suomalaisessa roskalehdistössä, niin meillä tulee aina olemaan myös henkilöitä, jotka levittävät ulkomaalaisvastaista propagandaa, niin kotona kuin työpaikoillakin.

Rita Söderblom
Turun Sosialidemokraattiset Nuoret r.y.
puheenjohtaja