Kirjoittajavieras Jarmo Laivoranta
Pakko miellyttää

Poliittisen johtajuuden kannalta saattaa syntyä ontuvia tilanteita, kun yhteiskunnallisiin tehtäviin valittu joutuu hakemaan mandaattinsa muiden suosiosta. Tällöin oikeiden, mutta epämiellyttävien asioiden kertominen mielletään uhkapeliksi, josta kilpailijat saavat aseen pudotuspeliin. Se on tietoinen riski oman tulevaisuuden kannalta. Ottavatko suomalaiset poliitikot tämän riskin vai nouseeko pinnalle miellyttämisen pakko?

Entinen Ruotsin varapääministeri Mona Sahlin totesi (TS 16.11.), että: Uskottava johtajuus ei ole sitä, että vallan lasipurkista nostetaan sormi tunnustelemaan ilmaa ja taivutaan sinne mistä tuuli puhaltaa. Hänen mielestään johtajalla pitää olla moraalinen raja. Hänen on uskallettava ottaa ihmisenä kantaa asioihin, vaikka muut olisivat eri mieltä. Erityisesti hän tähdensi, että ihmisille on puhuttava asioista suoraan.

Sahlinin esittämät vaatimukset ovat kovia, mutta niihin on helppo yhtyä. Eri asia on miten helppo niitä on politiikassa noudattaa. Tästä ovat viimeaikoina saaneet esimakua mm. ministeri Claes Andersson ja eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen. Andersson sen takia, että on Emu-asiassa ottanut kannan, joka poikkeaa vasemmistoliiton kannattajien oletetusta näkemyksestä. Uosukainen on joutunut tulilinjalle suorasukaisen, avoimen ilmaisutyylinsä takia.

Anderssoniin kohdistunut pudotuspeli ei sinänsä osoita, että hän edustaa Sahlinin peräänkuuluttamaa johtajuutta. Uskon, että hän on laittanut itsensä likoon ajamiensa asioiden takia. Varmaa on, että hänen asemansa puolueen johtajana tuli tukalaksi ja hän päätti luopua tehtävästä.

Nähtäväksi jää millaiseen pyöritykseen Uosukainen joutuu ja mikä on hänen tulevaisuutensa? Salliiko vallitseva poliittinen kulttuuri tällaisia irtiottoja? Iskevätkö omat vai vieraat kovimmin?

Edellä olen esittänyt kysymyksiä, joihin en pysty antamaan oikeita vastauksia. Vastausten sijaan esitän joitakin käsityksiä vallitsevasta tilasta. Yritysjohtajille miellyttämisen pakko on vieras ilmiö, mutta toisten mielipiteiden huomioon ottaminen sen sijaan on välttämätöntä. Hän ei voi sopeutua toimintaan, jonka kantavana voimana on kapuloiden rattaisiin laittaminen.

Näköalattomassa, pinnallisessa poliittisessa kulttuurissa yritysjohtajalla on kivikkoinen tie. Eteenpäin katsovassa ja välttämätöntä muutosta sallivassa yhteisössä hänellä ja hänen laillaan ajattelevilla on keskeinen sija. Vastuunkantajien osa ei kuitenkaan missään oloissa ole kiistaton. Tämä on luonnollista, sillä asioita hoitaessaan he joutuvat joskus kapuloita rattaista poistaessaan käyttämään koviakin otteita.

Helpoin rooli on niillä, jotka elääkseen haukkuvat kulkevaa karavaania tietäen, että sen pääsuunta on sittenkin oikea. Käsitykseni mukaan heistä ei kuitenkaan koskaan tule kehitykseen keskeisesti vaikuttavia henkilöitä. Mutta heidän asemansa vahvistuminen lisää markkinavoimien valtaa.

Kirjoittaja on yrittäjä ja Maskun kunnanvaltuuston puheenjohtaja (kesk).