Ruskolla puhalletaan yhteen hiileen

TS/Ari-Matti Ruuska<br />Rusko ja monet sen naapurikunnat ovat kirjoittajan mukaan osoittaneet omalla taloustoiminnallaan, että pienuus voi olla vo imavara. - Presidentti Martti Ahtisaari tutustui vuonna 1995 Ruskoon kunnanjohtaja Hannu Sillanpään opastuksella.
TS/Ari-Matti Ruuska
Rusko ja monet sen naapurikunnat ovat kirjoittajan mukaan osoittaneet omalla taloustoiminnallaan, että pienuus voi olla vo imavara. - Presidentti Martti Ahtisaari tutustui vuonna 1995 Ruskoon kunnanjohtaja Hannu Sillanpään opastuksella.

Turun Sanomat oli tehnyt viime sunnuntaina näyttävän ja mielenkiintoisen artikkelin Turun seudun kuntien talousasioista. Artikkelin ensimmäisessä virkkeessä todettiin, että Naantali on onnistunut pitämään taloutensa parhaassa kunnossa Turun seudun kunnista. Muita vertailuun kuuluvia kuntia olivat Turku, Raisio, Kaarina ja Lieto.

Ruskolaisena oli aamukahvi mennä väärään kurkkuun. Mieleen tuli epäilys, jokos siellä Turussa taas piirrellään kuntarajoja uusiksi. Tiedoksi: Rusko on edelleen Turun naapurikunta ja ilmeisesti laskettavissa siten Turun seutuun. Pieni on kaunista - se tahtoo vain suurilta joskus unohtua.

Entä se talouspuoli? Ei ainakaan konkurssiuhan alaisena eletä, sillä tärkeimpänä mittarina pidetty vuosikate on Ruskolla tänä vuonna plussan puolella. Lehtihän totesi vuosikatteen tärkeimmäksi kuntatalouden tunnusluvuksi. Miinuksella se näkyi olevan Turun lisäksi Raisiolla.

Toimintakatteella taas osoitetaan, paljonko palvelujen tuottaminen kunnille maksaa, ts. kuinka edullisesti kunta on pystynyt palvelut asukkailleen järjestämään. Parhaana talouskuntana pidetyllä Naantalilla toimintakate oli noin -13000 mk ja Turulla yli -16000 mk. Valtakunnan keskiarvo on -14800 mk. Ruskolla vastaava luku vuonna 1997 on noin -10200 mk. Eli säästäväisesti on eletty.

Toki tilikauden tulos on jo murheellisempaa luettavaa, sillä Ruskolla se on -1400 mk. Onhan se parempi kuin Raisiolla tai Kaarinalla, mutta selvästi huonompi kuin Naantalilla, joten kyllähän Naantali on kehunsa ansainnut.

Joka tapauksessa Rusko ja monet sen naapurikunnat ovat omalla taloustoiminnallaan osoittaneet, että pienuus voi olla voimavara, kun sen oikein oivaltaa ja yhteen hiileen puhaltaa.

Ismo Söderling
ruskolainen