Gramex on laulajille
tarpeellinen

Lehtikuva<br />Laura Voutilaisen mielestä gramex-korvaukset ovat merkittävä asia, koska laulajien sosiaali- ja eläketurva ei ole kovin hyvin järjestetty.
Lehtikuva
Laura Voutilaisen mielestä gramex-korvaukset ovat merkittävä asia, koska laulajien sosiaali- ja eläketurva ei ole kovin hyvin järjestetty.

Antti Pekola hyökkäsi Gramexia vastaan (TS 18.11.) väittäen järjestön tekevän karhunpalveluksen suomalaisille iskelmälaulajille. En tiedä kenen asialla Pekola on, mutta olen hänen kanssaan eri mieltä. Gramex on ollut minulle merkittävä apu ja turva siitä lähtien, kun aloin tehdä äänilevyjä. Gramex on maksanut minulle levyjeni soitosta korvausta ja olen tyytyväinen järjestön toimintaan.

Periaatteena on, että Gramex kerää taiteilijoille korvauksia, kun levyjä soitetaan radiossa tai julkisesti. Kysymys ei ole vain periaatteesta, me laulajat ja soittajat myös saamme näitä korvauksia. Tämän vuoden tilitys kotimaisille taiteilijoille oli hieman yli 20 miljoonaa markkaa.

Käsittääkseni Gramex ei millään tavoin ole estänyt minua tai kollegojani pääsemästä julkisuuteen siten kuin Pekola kirjoituksessaan väittää. Näin ei voisikaan tapahtua, koska Gramex ei ole siinä asemassa, että se voisi estää levyjen soittamisen. Levyjä saa soittaa, kunhan taiteilijoille ja tuottajille maksetaan kohtuullinen korvaus.

Puheet Gramexin ahneudesta ovat puuta heinää ja puhdasta äänitteillä elävien liikemiesten propagandaa.

Paitsi meille nuorille taiteilijoille Gramex on hyvin merkittävä myös varttuneemmille kollegoille. Taiteilijoiden sosiaaliturva ja eläketurva ei ole niin hyvin järjestetty kuin joidenkin muiden yhteiskuntamme jäsenten. Se, että saamme vuodesta toiseen gramex-korvauksia äänitteidemme hyväksi käyttämisestä on hieno asia. Erityisen iloinen asia on se, että esimerkiksi 50-luvulla levyttäneet taiteilijat, kuten Laila Kinnunen, Annikki Tähti ja monet muut, nyt myös saavat korvauksen levyjensä soittamisesta.

Ystävällisin terveisin
Laura Voutilainen