Pääkirjoitus keskiviikkona 26.11. 1997:
Tulosopimus antoi odottaa
tuloaan kohtuuttoman kauan

Uuden kaksivuotisen tulosopimuksen syntyminen on ottanut poikkeuksellisen koville. Työmarkkinajärjestöjen neuvottelijat jatkoivat sitkeää vääntöä myöhään tiistai-iltaan saakka, vaikka loppurutistuksen piti olla viikonvaihteen työskentelyn jälkeen enää lähinnä läpihuutojuttu.

Kenellekään tuskin tuli yllätyksenä, ei edes Paavo Lipposen hallitukselle, että neuvotteluratkaisu työmarkkinajärjestöjen kesken syntyy tai on syntymättä aiotusta aikataulusta runsaasti myöhästyneenä. Kaikille osapuolille jää kuitenkin riittävästi aikaa hoitaa tulosopimuksen vaatimat järjestöpäätökset, ja hallituskin kykenee viemään ajoissa päätökseen sopimuksen vaatimat verojärjestelyt, jos keskusjärjestöjen hallituksilla on keskiviikkoaamuna valmis paperi käsiteltävänä.

Ajanpuutteeseen ei tulosopimus kaadu.

Lipposen hallitus itse väsyi tiistai-iltana ensimmäisenä odottamaan sopimuksen syntymistä ja siirsi suosiolla oman käsittelynsä keskiviikkoaamuun. Keskusjärjestöjen hallitukset seurasivat odotetusti pian perässä ja päättivät nukkua yön yli.

Vaikka maanantaina annettiin ymmärtää, että tulopoliittinen kokonaisratkaisu oli jo aamutunneilla lähes valmis, tiistaina jouduttiin toteamaan, että useimmat vaikeimmista asioista olivatkin yhä ratkaisua vailla.

SAK:n ja Akavan kiista sopimuksen toisen vuoden palkankorotuksen muodosta ei kuitenkaan lopulta ollut niin dramaattinen, miksi sitä maanantaina luonnehdittiin. Akavalla ei ollut käytännössä muuta mahdollisuutta kuin taipua prosenttien ja pennien sekalinjan noudattamiseen myös toisena sopimusvuonna.

Koko tulopoliittisen sopimuksen kaataminen tällaiseen yksityiskohtaan olisi ollut kohtuutonta, varsinkin, kun SAK selvästi tuli akavalaisia vastaan eräissä muissa akateemisille tärkeissä kysymyksissä.

Neuvotteluja jarruttaviksi tekijöiksi nousikin uusia sopimuskohtia, sellaisiakin, joista luultiin jo sovitun. Pitkälle venyneiden ja tahmeiden neuvottelujen jälkiseurauksena saattaa vielä ilmetä vaikeuksia sopimuspaperin järjestökäsittelyssä. Suuren riidan siemeniä liittokäsittelyyn on kaikkien työntekijäpuolen keskusjärjestöjen reviireillä.

Suurin pettymys näissä neuvotteluissa oli hallituksen vastaantulon vaatimattomuus odotuksiin nähden ensimmäisenä sopimusvuotena. Veroporkkanat loppuivat tavallaan kesken siinä vaiheessa, kun palkankorotusten pennit ja prosentit laskettiin yhteen.

Työnantajien vastaantulo palkkapotin rakentamisessa kuitenkin on omiaan lieventämään pettymystä.

Tuntuvimpien verohelpotusten siirtyminen vaalivuoteen 1999 on valtiontaloudellisesti perusteltu ratkaisu ja hallituksen kannalta myös poliittisesti taitavasti laskelmoitua vaalityötä.

On vielä liian varhaista arvioida, saadaanko nyt aikaan se maltillinen ja inflaatiota hillitsevä tulopoliittinen ratkaisu, jota kaikilla tahoilla on vilpittömästi odotettu.

Kovin vähälle tässäkin ratkaisussa kuitenkin näyttää jäävän työllisyyden parantaminen, ellei sellaiseksi sitten lasketa sinänsä maltillista sopimusta.

Suomen tulevan Emu-jäsenyyden kannalta neuvotteluissa keskeisesti esillä olleet periaatteet ovat hyvin linjassa hallituksen toivomien näkökohtien kanssa.