Verottaja tukehduttamassa
Turun vanhustenhuoltoa?

Valtion ja - osin juuri valtion toimien seurauksena - ollaan tällä vuosikymmenellä monin tavoin muuttamassa maassamme harjoitettavaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Monelta osin terveessä kehityksessä on nurinkurisia piirteitä.

Turussa, kuten muissakin maamme suuremmissa kaupungeissa, toimii kymmeniä yleishyödyllisiä järjestöjä, jotka läheisessä yhteistyössä kunnan sosiaaliviranomaisten kanssa ylläpitävät, usein muiden sosiaalipalvelujensa ohella - vanhusten palvelutaloja. Näiden palvelutalojen kokonaispaikkaluku Turussa lähentelee tuhatta, mikä alhaisesti laskien vastaa yli 300000 hoitopäivää vuodessa.

Yleishyödyllisten järjestöjen oikein toteutetusta ja viranomaisten valvomasta toiminnasta yhteiskunta hyötyy monin verroin. Nykyään tällaisista aatteelliselle pohjalle rakentuvaa toimintaa on ryhdytty kutsumaan kolmanneksi sektoriksi erotukseksi valtion ja kunnan toimialasta sekä voittoa tavoittelevasta yksityissektorista. Tällainen toiminta on Suomessa lakisääteisesti verovapaata, se kun korvaa merkittävällä tavalla verotettavan yhteiskunnan tehtäviä vapauttaen sen rajallisia resursseja.

Kolmannen sektorin toimijan koolla ei ole merkitystä. Määräävää on, että sen päämäärä on selkeästi yleishyödyllinen ja että sen varoja ei miltään osin käytetä muuhun kuin tähän määriteltyyn toimintaan ja että sen toiminta on periaatteellisesti yleistä eli ei rajoitu esimerkiksi yhdistyksen oman jäsenistöön.

Yleishyödyllisellä järjestöllä voi toimintansa toteuttamiseksi olla palkattua henkilökuntaa kuten yleensä onkin asianlaita. Sen sijaan järjestön toiminnan tuloksesta ei saa hyötyä osakas eikä ulkopuolinen, varat palautuvat määriteltyyn tarkoitukseen kokonaisuudessaan.

Turun verovirasto on nyt ilmeisesti päättänyt yrittää nitistää tällaisen yleishyöyyllisen toiminnan alueellaan - aloittamalla vanhustenhuollosta. Puuttumatta seurauksiin, mihin verotuskäytäntö kohdistettuna yleishyödyllisiin järjestöihin kuten Punaiseen Ristiin, Syöpäyhdistyksiin, Yliopistosäätiöihin, urheilujärjestöihin, tutkimus- ja kulttuurirahastoihin, tarkastelen tässä tämän sektorin vanhustenhuolto Turussa ja sille tällaisesta himoverotuksesta aiheutuvia seurauksia.

Yleishyödyllisten järjestöjen palvelutalot Turussa ovat merkittävä kotivaihtoehto niille ikääntyville turkulaisille, jotka eivät halua taikka eivät kykene asumaan omassa kodissaan ja jotka toisaalta eivät ole varsinaisen sairaalahoidon tarpeessa.

Sairaalathan ollaan päättäväisesti ja monesti oikeutetustikin tyhjentämässä pitkäaikaispotilaista. Palvelutalot ovat näin ollen paitsi tarpeellinen, turvallinen ja lämmin vaihtoehto sinne hakeutuvalle vanhukselle, myös julkistalouden eli verovarojen käytön kannalta järkevä vaihtoehto.

Palvelutalotoiminnan (alkujaan puhuttiin vanhainkodeista), juuret ovat Turussa, jonne jo viime vuosisadanvaihteen molemmin puolin, lahjavaroin perustettiin useita vanhainkoteja vähävaraisille - vastaavaa kunnallista toimintaa kun maassamme ei silloin vielä ollut syntynyt. Myöhempienkään palvelutalojen perustamiskustannuksiin ei tiettävästi juuri ole käytetty verovaroja. Tämän päivän korkeatasoisiin palvelutaloihin on matka ollut pitkä ja monesti vaivalloinen, mutta yhteiskuntataloudellisessakin vertailussa tarkoituksenmukainen ja edullinen.

Kaupunkimme eläkkeellä olevan väestön määrä ylittää lähivuosina 30000 rajan. On sanomattakin selvää, että nykyisen hyvinvointimme rakentaneelle sukupolvelle olemme velkaa kaiken sen inhimillisen hoivan, mukavuuden ja turvallisuuden, jonka nyky-yhteiskunta kykenee tarjoamaan - lyhyesti sanoen kunniallisen vanhuuden. Se miten yhteiskunta tässä onnistuu on sen tason tärkeä mitta. Ryhtymällä nyt tukehduttamaan yli sata vuotta ylläpidettyä aatteellista kansalaistoimintaa vanhustenhuollon hyväksi, mielivaltaisella verotuksella, Turku on jälleen uudella saralla saavuttamassa ikävän pohjanoteerauksen.

Lars Tiusanen
VTM