Pääkirjoitus 20.11.1997:
EU:n tukirahojen maksamisessa
yhä liian paljon epäselvyyksiä

Suomen lyhyen EU-jäsenyyskauden aikana jo on moneen kertaan tullut selväksi, että unionin puitteissa liikutellaan suuria rahamääriä. Yhtä selväksi on käynyt, että yhteisen rahan jakamiseen liittyy paljon epäselvyyksiä, ei vain tietoista huijausta, vaan myös järjestelmän monimutkaisuudesta johtuvia varainhoidon epätarkkuuksia. Vaikka komission suomalainen budjettikomissaari Erkki Liikanen on saanut runsaasti kiitosta määrätietoisesta budjettipolitiikan uudistamispyrkimyksistään, on vielä runsaasti selvitettävää ja tarkennettavaa.

Komission rahankäyttöä seuraava tuorein tilintarkastusraportti on juuri jätetty EU-parlamentin käsittelyyn Strasbourgissa. Ennakkoasetelma on jokseenkin tavanomainen; tarkastajien mukaan noin kymmenes osa 462 miljardin markan maksuliikenteestä sisältää epäselvyyksiä. Suunnilleen 47 miljardia markkaa on valunut komission käsistä kentälle ilman luotettavaa tietoa niiden lopullisesta kohteesta tai päätöksistä, joiden perusteella rahat on maksettu.

Tällainen holtiton meno varainhoidon alalla on jatkunut EU:ssa pitkään. Jäsenmaiden luvun kasvaessa myös budjetti on paisunut ja epäselvyydet lisääntyneet samassa suhteessa.

Valmistuneessa tilintarkastusraportissa ei suositella komissiolle vastuuvapautta, kuten ei suositeltu parissa aikaisemmassakaan vastaavassa raportissa. Joka kerta komissio on kuitenkin saanut lähes säröttömän enemmistön tuella luottamuksen ilmauksen parlamentilta, ja niin uskotaan käyvän tälläkin kertaa.

Koko prosessi vaikuttaa vahvasti farssilta, mutta kuitenkin kysymyksessä on totinen murhenäytelmä, jonka kustantavat eurooppalaiset veronmaksajat.

Tilintarkastajat ovat tehneet sinänsä hyvää työtä, eikä ole heidän vikansa, etteivät virheiden ja väärinkäytösten havaitsemiset johda mihinkään. Niin komission kuin parlamentinkin jäsenten näyttää olevan vaikea havaita rahankäytön oikeita mittoja ja niitä hallitsevia suhteita.

Komissaari Liikanen valittaa, että EU:n projektit ovat hajonneet liian pieniksi ja hallitsemattomiksi yksityiskohtien tilkkutäkiksi. Se on kuitenkin vain toinen puoli ongelmasta. Myös tukibudjettien suuruus on sokaissut EU-päättäjät ja suhteellisuuden taju on kadonnut.

EU:n tukipolitiikan järjettömyyden perusesimerkki on tupakkatuotannon alalta. Italialaiset ja kreikkalaiset tupakanviljelijät saavat tuotteensa arvoon nähden viisinkertaista tukea. Heidän tupakkansa on lisäksi niin huonolaatuista, että se on kaupattava pääosin EU:n ulkopuolelle. Samaan aikaan unioni käyttää runsaasti rahaa tupakan vastaiseen kampanjointiin.

Budjettikomissaari Erkki Liikasella on edessään kova urakka, ilmiselvästi myös jokseenkin toivoton urakka, kun hän pyrkii virkakautensa aikana saamaan edes jonkinlaista selkeyttä ja johdonmukaisuutta komission tukipolitiikkaan. Jos ratkaisu löytyy, niin kuin Liikanen uskoo, projektien määrän radikaalista supistamisesta, Suomen tulee pyrkiä tähän tavoitteeseen kaikilla tasoilla. Ikävä vain, että Suomessakin on jo totuttu poimimaan näitä kaikkein pienimpiäkin EU-marjoja milloin milläkin tukilohkolla.