Emu-puskureiden pääanti:
maksuheilahtelut kuriin

Tapani Kahri ja Lauri Ihalainen pohtivat tuoretta neuvottelutulosta.
Tapani Kahri ja Lauri Ihalainen pohtivat tuoretta neuvottelutulosta.

Työmarkkinajärjestöjen neuvottelut Emu-puskureista saatiin päätökseen suomalaiskansalliseen tapaan vasta pikkutunneilla. Pisimpään sopua jouduttiin hieromaan puskurirahastojen koosta ja rahoituksesta. Tulos on kompromissi, joka ei lisää olennaisesti minkään osapuolen rasitusta, mutta pyrkii motivoimaan sekä työnantajia että palkansaajia entistä suurempaan vastuuseen työllisyydestä.

Emu-rahastoilla varaudutaan suhdanneriskeihin, joita Suomen mahdollinen mukaanmeno EU:n talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen tuo tullessaan. Varat kootaan jo olemassaolevista järjestelmistä eli työttömyysvakuutus- ja työeläkemaksuista.

Puskureista tulee yhteensä noin 6,5 miljardin markan suuruiset. Kovin syviin, saati pitkiin taantumiin ne eivät riitä. Takavuosien kaltaisiin talouskriiseihin tarvittaisiin huomattavasti tuhdimmat törmäyssuojat. Sellaisia olisivat runsaan 200 miljardin markan työeläkerahastot, mutta niihin ei ole tarkoitus varsinaisesti kajota.

Emu-puskurina toimii pääsääntöisesti vain tasausrahasto, jota työeläkeyhtiöt käyttävät juoksevien eläkkeiden rahoittamiseen. Hyvinä aikoina siihen kerätään ylimääräistä enimmillään noin 2,5 prosenttia palkkasummasta. Pääoman turvin työeläkemaksu toivotaan voitavan taantuman tullessa pitää ennallaan tai jopa laskea. Tämä on ratkaisun keskeinen anti.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan maksuista sorvattiin malli, joka lopettaa työmarkkinaosapuolten vuosikausia jatkuneen skisman. Erityisen tulehtunut kysymys on ollut vuodesta 1995, jolloin hallitus sopi yleislakon uhan alla SAK:n kanssa työnantajien maksuosuuden nostamisesta.

Vastaisuudessa maksut sidotaan työllisyyskehitykseen eli ne laskevat ja nousevat työttömyystilanteen mukaan aina yhtä paljon sekä työantajilla että -tekijöillä. Palkansaajamaksun osuus pysyy kuitenkin vähintään 0,3 prosenttina, johon se putoaa vasta kun työttömyys on noin seitsemän prosentin tasoa.

Maksuosuuksista syntynyttä neuvottelutulosta pidetään syystä työnantajapuolen voittona. Huonommin kävi valtiolle eli veronmaksajille, joiden kustannettavaksi jää työttömyysturvan peruspäiväraha, työttömyyskoulutus ja vuorottelukorvaus.

Työttömyyskassojen keskuskassaan koottava valtakunnallinen puskuri merkitsee periaatteellisesti tärkeää muutosta nykyiseen. Rahastoivaan kassajärjestelmään siirtyminen tuo uuden toimijan sijoitusmarkkinoille ja monipuolistaa suhdanneriskien hallinnan välineistöä.

Nykyjärjestelmän puutteet saatiin tuta laman aikana kantapään kautta. Työttömyysvakuutuksen maksut nousivat ja rasitus kasvoi roimasti juuri silloin, kun olisi pitänyt edistää yksityistä kulutusta ja yritysten työllistämiskykyä.

Hallinnoinnin kannalta keskitetty rahastointi on helppo, mutta suhdanneohjauksen instrumenttina jäykkäliikkeinen. Hajautettu järjestelmä antaisi edellytykset joustavampaa reagointiin, mistä olisi erityisesti etua alakohtaisten taantumien torjunnassa. Emun oloissa suhdannekuoppien odotetaan olevan entistä enemmän juuri mainittua tyyppiä.

Tätä taustaa vasten on valitettavaa, että yrityskohtaisista henkilörahastoista ja tulospalkkauksesta ei päästy kuin toivomusluonteiseen kannanottoon.