Gramex tehnyt karhunpalveluksen
suomalaisille iskelmälaulajille

Suurelle yleisölle lienee varsin tuntematon käsite Gramex. Joku saattaa arvella, että Gramex liittyy paikallisradioihin ja on ihan oikeassa.

Gramex luotiin 1980-90 lukujen vaihteessa turvaamaan esittävien taiteilijoiden ja tuottajien edut. Kun asiaa käsiteltiin eduskunnassa, oltiin asialle hyvinkin kriittisiä. Kyseessähän oli - ei enempää eikä vähempää - kuin verotusoikeuden laajentaminen yksityisoikeudelliselle orgaanille.

Kauniina periaatteena on, että esittävät taiteilijat saavat korvauksen aina kun musiikkia esitetään julkisesti. Mutta - nyt tuleekin suuri mutta. Esiintyvälle taiteilijalle julkisuus on kaiken A ja 0, mutta tämän Gramex ahneudellaan on estänyt. Gramex nimittäin rahastaa kaikkia mahdollisia paikkoja, joissa voisi olla radio: ravintolat, parturit, kampaamot, suutarit ja räätälit, tavaratalot, taksit.

Kun Gramex-laki tehtiin, eduskunta edellytti, ettei järjestelmästä aiheudu julkisyhteisöille, siis valtiolle ja kunnille kuluja. Nyt kuitenkin Gramex on vaatinut kunnilta ja valtiolta korvausta siitä musiikista, joka soi kouluissa, päiväkodeissa, kuntosaleissa, vanhainkodeissa...Gramexin mielikuvitus on tähtitieteellinen, samoin heidän korvausvaatimuksensa.

Gramex siis on vaatinut Suomen kunnilta korvausta kouluissa, päiväkodeissa ym esitettävästä musiikista 33 p/kuntalainen/vuosi. Varsin hyvä 1,7 miljoonan markan rahastus tekemättömästä työstä. Moinen summa vaikuttaa jo pienen kunnan veroäyriin, mutta se ei tunnu edes Suomen Kuntaliittoa huolettavan.

Esiintyvälle taiteilijalle julkisuus on kaiken perusta, mutta sen Gramexin herrat juuri ahneudellaan estävät. Maassamme on ehkä 10-15 esiintyvää taiteilijaa, jotka pärjäävät joka tapauksessa, mutta juuri nousevien tähtien syntymisen Gramex estää tehokkaasti.

Kun järjestelmä on noin kymmenen vuotta ollut tällainen, esimerkiksi paikallisradiot ovat karttaneet Gramex-musiikin esittämistä. Näin Gramex on tehnyt karhunpalveluksen niille, joiden etua se sanoo ajavansa - suomalaisille esiintyville taiteilijoille.

On muutoksen aika.

Antti Pekola