Yhteisvastuuta ja
solidaarisuutta

On ollut mielenkiintoista seurata Turun Sanomien levikkialueen lukiolaisten kirjoituksia Suomen itsenäisyyden 80-vuotisesta taipaleesta. Sarjan ensimmäisessä jutussa kerrottiin värikkäästi Turun Klassikon entisestä latinan ja kreikankielen lehtorista Nils Robert af Ursinista, joka tuli tunnetuksi myös Suomen työväenpuolueen ensimmäisenä puheenjohtajana.

Nykynuoriso lähestyy asioita toisella tavalla kuin meikäläinen. Raikkaan nuorekkuuden ohella olen ollut havaitsevinani aivan uusia näkökulmia ja rohkeutta, jotka eivät mitenkään olisi voineet tulla kysymykseen omana abiturienttiaikanani. Maailma menee eteenpäin. Kuitenkin arvostus ja huoli omasta yhteiskunnastamme näyttää olevan perussävel nykynuorisollakin. Tämä ilahduttaa.

Toimittaja Veli Junttilan taustakatsaukset nuorten juttuihin ovat olleet monelle lukijalle eräänlainen lukuavain, joka on helpottanut oven avautumista. Kas kun luetun ymmärtämisessä ja kokonaisuuden tajuamisessa saattaa olla omat pulmansa. Mieleeni jäi erityisesti Jaettu kansa, jossa Junttila kertoo Suomen kansan kahtia jakautumisesta eri vuosikymmenillä.

Kansan kahtia jakautuminen tämän päivän Suomessa on yksi kaikkein vaarallisimpia asioita.

Vakituisessa työssä olevat ihmiset ovat A-luokan kansalaisia. He pitävät tiukasti kiinni saavuttamistaan eduista.

Lisäksi ay-liike esittää useamman sadan markan suuruisia palkankorotuksia kuukaudessa. Kansan muistissa on paperityöntekijöiden ja lennonjohtajien taannoiset useamman tuhannen markan suuruiset palkankorotukset.

Unohtaa ei voi myöskään liike-elämän ja teollisuuden johtajien optioita, joilla voi ansaita jopa satoja tuhansia. Elämme saalistajien yhteiskunnassa, jossa voimakkaat ottavat sen, minkä haluavat. Rintamaveteraanit saivat samanaikaisesti kokonaisen markan!

Kuilun toisella puolella ovat vakituista työtä vailla olevat henkilöt. Heidät on alistettu B-luokan kansalaisiksi. He eivät ole saaneet markkaakaan.

Meidän luterilaisessa yhteiskunnassamme työnteko ja ahkeruus ovat hyveitä. Minä uskon, että kaikki ihmiset haluaisivat tehdä työtä. Nyt olemme syyllistämässä työtä vailla olevat kansalaisemme laiskoiksi ja yhteiskuntakelvottomiksi. Pelkään että viriävässä tyytymättömyydessä kasvatamme väkivaltaisuuden ja yhteiskunnanvastaisuuden siementä.

Käsitykseni mukaan me olemme ylihinnoittaneet monella alueella omat tuotteemme. Halvemmilla hinnoilla, pienemmillä voitoilla ja kohtuullisemmilla palkoilla voisimme myydä enemmän. Vain tällä tavalla voimme parantaa kilpailukykyämme ja samalla työllisyyttämme. Mielestäni kansallinen solidaarisuus olisi avainsana.

Minulla on toivomus 80-vuotiaalle isänmaalleni: herätä kansalaisesi toteamaan, että vain yhteisvastuuta ja kansallista solidaarisuutta tuntien voimme rakentaa tätä maata entistä paremmaksi.

Kirjoittaja on Turun kaupungin terveydenhuollon eläkkeellä oleva hallintopäällikkö.