Päivän Pistot -kolumni
Aimo Massinen:
Johtava julistaja saa paikan

Piispa tulee kreikan kielen sanasta episkopos valvoja. Alkuliite arkki, arch?os tarkoittaa päällikköä, johtajaa. Kun taivaallisessa enkelistössäkin on johtava arkkienkeli, niin toki tarvitaan arkkipiispakin, kirkolle päämies.

Kirkon johtava valvoja, uusi ylipaimen, saa ensi vuonna paikan, kun arkkipiispa John Vikström,66, ilmoitti jäävänsä noin vuoden kuluttua eläkkeelle.

Vai tarvittaisiinko nyt kirkolle valvojan sijasta johtava julistaja?

Vikström ei ole yhtä tulisieluinen julistaja kuin edeltäjänsä Mikko Juva. Vikströmin henkilöominaisuuksia voidaan luonnehtia sanoilla suvaitsevainen, tasapainoinen, rauhallinen, yhteistyökykyinen, kansainvälinen, humaani, varovainen, viileä, etäinen ja suomenruotsalainen.

Korostuneimmin nykyinen arkkipiispa piirtyy tajuntaani suvaitsevana kirkon johtajana, joka uskaltaa puolustaa yhtä hyvin rutiköyhän, mustan ja jopa homonkin ihmisarvoa. Nimenomaan suvaitsevaisuudesta lankeaa syvä kunnioitukseni John Vikströmiä kohtaan.

Vikströmin jo viisitoista vuotta kestänyt ajanjakso kirkon johdossa jää historiaan suhteellisen rauhallisena kautena, vaikka loiskiehuntaa ei ole hänenkään ympäriltään puuttunut.

Vikströmin aikana on toteutettu naispappeus, mikä ei ole aivan vähäinen tasa-arvon askel kirkon piirissä. Ilman arkkipiispan määrätietoista kantaa kehitys olisi ollut varmasti paljon hitaampaa.

Vikströmiä syytettiin tämän vuosikymmenen alussa homo-lausuntoon viitaten jopa harha-oppisuudesta. Se prosessi kulutti varmasti voimia. Eikä hänen suuriarvoista ekumeniatyötäänkään ole katsottu pelkästään hyvällä.

Mutta onpa arkkipiispa saanut niskaansa myös maallisia voimia tasavallan presidentti Mauno Koivistoa myöten. Vikström on kritisoinut varsinkin pakolais- ja kehitysapupolitiikkaamme.

Kirkko ei ole - eikä ainakaan saisi olla - erillinen saareke yhteiskunnassa. Kansankirkon päämiehen suoranainen velvollisuus on lausua mielipiteensä, kun yhteiskunnassa vääryys vallan saapi.

Paitsi jonkinlaisena hengellisenä vakuutuslaitoksena, suomalaisten enemmistö kuitenkin kokee kirkon osana valtiovaltaa, virastona, josta voi saada kirkollisveroa vastaan kasteita, vihkimisiä ja hautaustoimituksia (toistaiseksi ilman alv:ia).

Kirkkovirastolla ovat avoimet ovet sunnuntaisin klo 10-11.30, jolloin voi rukoilla siunausta presidentille, maan hallitukselle ja muille maallisille päättäjille.

Valtiokirkon imagon puolesta arkkipiispa voisi hyvinkin olla oikeuskanslerin ohella mukana valtioneuvoston istunnoissa. Sitä paitsi etiikan ja moraalin valvontaa olisi hallituksessa tarvittu usein kipeämmin kuin lainkäytön kontrollia.

Kokonaisuutena kirkko samastuu valtaan ja valtioon, vaikka sen pitäisi olla markkinavoimien pyörityksestä hämmentyneen pienen ihmisen puolustaja ja lohduttaja.

Presidentit ja hallitukset ovat rähmällään tämän ajan saatanan, markkinavoimien edessä, mutta kuka on auttamassa ja palvelemassa rikkirevittyä, uupunutta ihmispoloa?

Evankeliumia ja soppaa jakaa kansan keskellä vain joku Veikko Hursti. Eikö arkkipiispan pitäisi olla ensimmäisenä kauhan varressa - edes esimerkkinä silloin tällöin, populismisyytösten uhallakin?

Vai pitäisikö kirkon nimittää Veikko Hursti kenttäpiispaksi, jotta jotain alkaisi tapahtua? Sen sijaan että kirkko näyttäytyy ihmisille nyt lähinnä vain pyhinä ja erityisesti jouluisena mediatapahtumana, sen pitäisi olla mukana ihmisten arjessa.

Tuomiokirkoista, tuomiokapituleista, tuomiorovasteista, tuomiosunnuntaista ja muista kummallisista jäänteistä huolimatta Suomen kirkko ei ole onneksi enää syntisen ihmisen tuomitsija, mutta ei se vielä ole ahdistuksen lievittäjäkään.

Tulevalta arkkipiispalta pitäisi löytyä rohkeutta astua selkeämmin kansan pariin antamaan hengellistä, henkistä ja aineellistakin tukea hädässä oleville ihmisille. Ennakkosuosikki Eero Huovisessa, karheaa herkkyyttä huokuvassa, ääneltäänkin ukkosen jylinää muistuttavassa miehessä voisi olla uudenlaisen julistajan aineksia.

Naisarkkipiispa on meillä vielä valovuosien päässä. Nainen vaietkoon, jos ei enää seurakunnassa, niin ainakin hiippakunnassa. Vikström veikkasi vuonna 1990, että naispiispoja nähdään meillä aikaisintaan vuonna 2010. Ei kovin lohdullista!

Kirjoittaja Aimo Massinen on Turun Sanomien päätoimittaja.