Lapset mierontielle

Sanotaan,että kansan muisti on lyhyt. Ei ole. Varsin hyvin muistetaan murhenäytelmä, joka syntyi, kun Stalin vaati kaikki inkeriläislapset palautettaviksi suureen itään. Nöyrästi otti virkavalta määräyksen ja raastoi lapset holhoojiensa sylistä niin, että palttoon napit lentelivät, kun lapset kauhuissaan takertuivat holhoojiinsa.

Siitä on 50 vuotta ja näyttää, ettei Suomen virkavalta ole oppinut historiasta mitään. Silloin luultiin, ettei ikinä enää moista lasten riistoa voi toistua, vaan pahalta näyttää: Amerikasta paennut suomalaisäiti piilottelee lapsiaan. Kuinka pitkään hän moista prässiä kestää?

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu välinpitämättömyys lapsista ja naivin kiltti suhtautuminen ulkomaisiin määräyksiin. Uskotaan kirkasotsaisesti, että kun me teemme suopean päätöksen, niin kyllä se sadisti-isä lakkaa mukiloimasta pieniä poikiaan. Mitäpä väliä äidistä, joka on sentään lähin omainen pikkulapsille.

On aikoihin eletty, että suomalainen oikeusistuin häätää suomalaiset pikkupojat mierontielle. Pitäisihän sentään lapsen etu ottaa ensisijaisesti huomioon.

Paljonko pitkä kuurupiilo on jo häirinnyt lasten psyykeä, ei vielä tiedetä, mutta kova kohtalo on poloisilla vielä edessä, kiitos suomalaisen julman juridiikan.

Eduskunnassa on leegiot isiä ja äitejä (kuin varmaan KKO:ssakin.) Yksikään heistä ei ole puolustanut lasten etua. Tämä on valttia, pienistä kansalaisista ei välitetä. Ja sitten uskotellaan: Valtakunnassa kaikki hyvin. Ei ole!

Vanha sairaanhoitaja