Havaintoja -kolumni
Raimo Vahtera:
Köyhän asialla, vähän omallakin

Lahden kaupunki ei päässyt toisellakaan yrittämällä sopimukseen työntekijäjärjestöjensä kanssa ensi vuoden lomarahojen puolikkaan lainaamisesta seuraavalle vuodelle.

Näin raportoi Etelä-Suomen Sanomat marraskuun alussa. Lahden kaupungin tavoittelema 40 miljoonan markan säästö aiottiin siinä tilanteessa saavuttaa lomautuksilla.

Olisin voinut lainata TS:ää, mutta Lahden tilanne osoittaa, että ongelma on yleisempi.

Perusasetelma on kunnissa sama: menot pitää puristaa tulojen tasalle, harvalla on varaa lisätä velkaa.

Menojen leikkaaminen on periaatteessa yksinkertaista: tuosta poikki. Käytännössä yksinkertaisuus sekoaa monimutkaiseksi poliittiseksi vyyhdeksi, jossa alkuperäiset tavoitteet usein hämärtyvät.

Yrityksissä asiat ovat yksinkertaisempia. Niissä jakopoliitikot eivät säästöistä päätä.

Kuntien säästövenkoilu näyttää kuitenkin sivusta katsoen usein täysin käsittämättömältä.

Oletetaan, että Turun budjettiehdotus, joka on tulossa kaupunginvaltuuston käsittelyyn, on perusteiltaan pitävä. Löysät on ajat sitten puristettu pois ja palvelurakenne on loppuun saakka mietitty.

Jos ja kun näin on ja tulot eivät yllä menojen tasalle, säästää pitää.

Yksinkertainen ja kohtuullisen oikeudenmukainen ratkaisu olisi koota osa säästöistä nipistämällä lomarahoista. Ehdotuksen mukaan kaupunki olisi lainannut kolmanneksen ensi ja seuraavan vuoden lomarahoista.

Ei käy, sanovat työntekijäjärjestöt. Mieluummin korotetaan kunnallisveroa.

Lomarahojen ajallaan maksaminen on saavutettu etu. Se on saavutettu etu niille, joille maksetaan palkkaa.

Kunnallisveron korottaminen otetaan kaikkien kaupunkilaisten kukkarosta.

Kun kaupunki joutuu entisestään leikkaamaan käyttömenoja, se heijastuu suoraan kaupungin palvelutarjontaan.

Mahdollisesti jotkut, joiden etuja järjestöjen nokkamiehet sanovat valvovansa, jäävät ensi vuonna kokonaan ilman palkkaa ja lomarahoja.

Näissä ja muissa vastaavissa väännöissä huomiota herättävää on, miten vaivattomasti oma etu ajaa yhteisen edun yli.

Kaikki ratkaisut ovat perusteltavissa, osa hyvinkin mutta nähty järjestöitsekkyys yllättää aina.

Järjestöjen linja olisi perusteltavissa, jos ne pystyisivät osoittamaan, että Turulla meneekin itseasiassa hyvin. Kysymys onkin vain siitä, että heitä kusetetaan.

Jos näyttöä on, sitä ei ole näkynyt julkisuudessa.

Yksityisessä yrityksessä tilanne voi olla toinen, jos palkollisilla on perusteltuja syitä epäillä, että firman luvut näyttävät sitä, mitä niiden halutaan näyttävän.

Voidaan ajatella myös, että järjestöt epäilevät, että jossakin on löysää ja siksi pitävät puoliaan viimeiseen saakka.

Siitäkin pitäisi saada näyttöä.

Jos lähdetään siitä, että Turun taloudellinen tilanne on niin kuin on kerrottu, säästää täytyy.

Turussa on puhuttu toistaiseksi lomarahojen lainaamisesta, ei lomautuksista saati irtisanomisista.

Tilanne saattaa ajautua irtisanomisiinkin, mutta ne eivät yleensä järjestöjen neuvottelijoita huoleta, paitsi tietenkin julkisuudessa.

Neuvottelijat tietävät, että jos irtisanomisiin jossakin tilanteessa päädytään, he ovat vahvoilla.

Samalla he tinkimättömyydellään - jäsenistön etujen raudanlujalla puolustamisella - takaavat sen, että eivät itse menetä penniäkään.

Meillä ollaan työttömien ja vähäosaisten asialla kaikissa mielipidemittauksissa. Myötätunto ei maksa mitään, enintään vastaamisen vaivan.

Vikaa on tietysti koko rakennelmassa. Vanhat vinoutumat jäykistävät asenteita.

Kaupungin palveluksessa olevat voisivat tuttua sanontaa mukaillen kysyä, mitä he voisivat tehdä kaupungin hyväksi, eivätkä vain vaatia, mitä kaupunki voi tehdä heidän hyväkseen.

Kirjoittaja Raimo Vahtera on Turun Sanomien päätoimittaja.