Suomi 1947 -kolumni
Veli Junttila:
Aurajoen alennustila

Aurajoen asiat ovat tänä päivänä hyvin, mutta 50 vuotta sitten joella vallitsi mollisointuinen alennustila, kuten lehtemme nimimerkki Silmä && Korva kertoi 11.11.1947:

Vesien rannat, olkoon sitten joen, järven tai meren, ovat aina olleet arkisesta aherruksestaan vapautuneiden ihmisten mielipaikkoja. Ja hätäkö siellä tosiaan on onkaan vaellellessa. Kun rannalla kasvaa tavallisesti lehteviä puita, jotka kuvastelevat veden kalvoon kilvan pilvien ja muun mukavan kanssa, on maisema sopivasti runollinen, vaikkei kuu sattumalta loisikaan sitä ylen ihanaa iltaansa, jonka kirkas värähtely saa varsinkin nuoret rakastavaiset seitsemänteen taivaaseen. Ihmekö siis jos kauniin Aura-jokemme rantapuistikoissakin on jatkuvasti käynyt melkoinen kuhina. Ja käyhän siellä sellainen vielä nytkin, etenkin iltaisin, vaikkakin toisensa löytäneiden onnelliseen mielentilaan lankeaa pakostakin pahanlainen mollisointu. Kuten jokainen turkulainen on varmaankin ehtinyt huomata, Aura haisee nykyään suorastaan tavattomasti ja sehän saattaa peloittaa pahan kerran niitä mainittuja rakastavaisia vilauttamalla ikään kuin näkyville heidän ruusuisten unelmiensa nurjaa puolta.

Kaiken kaikkiaan: Kun se kirpeä haju, joka Aurajoesta huokuu kaikkialle lähettyville, on paitsi väestöpoliittisesti epäedullinen myös erittäin epämiellyttävä rantakatujen varsilla asuville, vieläpä siltojen yli kulkemaan joutuvillekin, hankimme asianomaisilta viranomaisilta tietoja, mistä tämä hankala haju johtuu ja mitä mahdollisesti olisi tehtävissä asian korjaamiseksi.

Kuten arvata sopii, tulos oli murheellinen. Ainoa konsti on kärsivällinen odottaminen, niin ilmoitettiin. Kun vettä on vähäsateisen kesän ja syksyn jälkeen niin vähän, ettei lainkaan tule yli Halisten padon, ei jokeen likaviemäreistä kerääntyvä moska huuhtoudu pois, vaan meri päin vastoin painaa seisonutta vettä ylöspäin. Kun joella sitten liikkuu paljon moottoreita, ne mylläävät kaiken pohjaliejun sekaisin ja vesi on jo näöltäänkin kaikkea muuta kuin puhdasta. Muinakin vuosina on pahaa hajua ollut joskus havaittavissa, mutta syyssateet ovat kivuttomasti selvittäneet tilanteen. Joskus on joen pohjaa yritetty haraillakin lian irroittamiseksi, mutta tänä vuonna ei sellaista kannata ajatellakaan, kun virta kuitenkin on pysähdyksissä, eikä mitään huuhtelua tapahtuisi.

Kuten jo sanottu, ainoa keino on odottaminen. Kaupungissamme on kyllä suunniteltu viemärivesien puhdistamistakin, mutta suunnitelman toteuttaminen ei liene nykyoloissa mahdollisuuksien rajoissa.

Maanantai marraskuun 10. päivä 1947 oli liikenteellisesti merkittävä, sillä Turun ja Tukholman välinen vakinainen lentoliikenne aloitettiin uudelleen sodan jälkeen.

Kone tuli aamupäivällä Helsingistä ja jatkoi Maarianhaminan kautta Tukholmaan. Ensimmäisellä Junkers-koneen matkalla oli TS:n selostuksen mukaan täysi 14 hengen määrä; Junkersia oli kuitenkin pakko käyttää, sillä Maarianhaminan kenttä ei kestänyt suurempia koneita.

Tuohon aikaan 50 vuotta sitten Turusta lennettiin jo myös kaksi kertaa päivässä Helsinkiin ja kerran Poriin.

Samana päivänä alkoi myös rautatieliikenne Porkkalan vuokra-alueen halki, mistä oli sovittu venäläisten kanssa kuukausikaupalla käydyissä neuvotteluissa. Matka Turusta Helsinkiin lyheni 71 kilometriä ja 50 minuutilla. Ensimmäisenä päivänä Helsingistä lähti vain 85 matkustajaa ja Turusta Helsinkiin päin 78 matkustajaa. Porkkalan läpi ajettiin ikkunat peitettyinä.

Samainen marraskuun päivä oli Turulle tärkeä päivä sikälikin, että ammattikoulun rakentaminen alkoi Parkinmäellä. Alkulatingin oli tullut räjäyttämään Göteborgin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ernst Jungen.

Koulun rakentamiseen oli säästetty Göteborgista tulleita avustusvaroja, joten rakennus ristittiin Göteborgin ammattikouluksi. Kaupunginjohtaja Eero Mantere vakuutti, että Tämä nimi tulee tulee läpi vuosisatojen muistuttamaan meille turkulaisille teosta, joka kuuluu kauneimpiin ja harvinaisimpiin, mitä kansojen keskuudessa esiintyy.

Kirjoittaja Veli Junttila on Turun Sanomien toimittaja.