Päivän Pistot -kolumni
Aimo Massinen:
Hulluuden maksimointia

Jokainen ihminen on omalla tavallaan vähän hullu. Jos joku väittää, että hän on täysin terve ja normaali, kysymys on vain siitä, ettei häntä ole tarpeeksi tutkittu eikä hän siis tunne omaa tilaansa.

Maratonin, 42 kilometrin ja 195 metrin juokseminen on varsinkin ikääntyvälle ihmiselle hulluuden yksi oireyhtymä, kipristelyä lopun edellä. Maailman suurimman maratontapahtuman, New Yorkin maratonin selvittäminen on jo oman hulluutensa maksimointia.

Viime sunnuntaina juostun New Yorkin maratonin pääsi numerojärjestyksessä maaliin 30237 hullua, joista naisia lähes 9000. Vanhin osallistuja oli 90-vuotias mies! Vanhin nainen oli 82-vuotias.

Suomalaisia hulluja osallistui New Yorkin maratonille tällä kertaa 137, mukana myös hullu joulupukki.

Osanottajia olisi yli kaksin verroin enemmänkin, mutta amerikkalaisia hulluja joudutaan karsimaan rajusti. Huippujuoksijoita lukuunottamatta halukkaiden mukaan pääsy ratkaistaan arvalla.

Ulkomaalaisia New Yorkin maratonilla oli yli kymmenentuhatta lähes sadasta maasta. Näin tapahtumalle saadaan kansainvälinen ilmapiiri. Sitä paitsi ulkomaalaiset tuovat kaupunkiin enemmän rahaa!

New Yorkin maratonin mielettömyyden havaitsee viimeistään vähän ennen lähtöhetkeä, kun tuo järkyttävä joukko kokoontuu Verrazano-Narrows -sillan lähettyville.

Valtava ihmismassa velloo siellä karsinoissaan kuin EU-naudat teuraalle vietäessä. Maratonin järjestäjiltä puuttuvat vain sähköpiikit ohjatessaan juoksijoita jonkinlaiseen järjestykseen ennen h-hetkeä.

Lähtö tuleekin suurimmalle osalle vähän varkain, kun metelissä ei laajan alueen takia mitään lähtökomentoa edes kuule.

Kun ahne alkukiihdytys on ohi, tilanne rauhoittuu. Jokainen keskittyy tarkkailemaan oman juoksunsa sujumista. Jos ei halua lopussa ikäviä yllätyksiä, alussa ei pidä reuhtoa liikaa.

Puolimatkaan mennessä yleensä voi jo aavistaa, miten matka kaiken kaikkiaan sujuu. Jos parinkymmenen kilometrin kohdalla askel alkaa painaa, loppu tulee olemaan yhtä tuskaa.

Oman matka-analyysini tein noin 25 kilometrin kohdalla Queensborough:n sillalla. Siihen sattui suoranainen uhovaihe, kun muiden ohittelu ylämäessä tuntui kovin helpolta. Ei tässä voi ihan huonosti käydä!

Pitkän maratonin aikana sisäiset tuntemukset ehtivät vaihtua kuitenkin moneen kertaan. Rajusti kannustava yleisömeri pitää onneksi juoksijoiden tunnelmaa ylhäällä epäuskonkin hetkillä.

Koko matkan varrelle ulottuvassa yleisörännissä saa konkreettista tukea juomien, pienten suupalojen, vilvoittavien pesusienten, kuivaavien pyyhkeiden ja paperien muodossa.

Itse tyydyn vain virallisiin vesiasemiin. Loppupuolella uskallan pari kertaa kokeilla kuuluisaa Gatorade-urheilujuomaa, jota HS:n uutispäätoimittaja Reetta Meriläinenkin käy vuosittain New Yorkissa särpimässä. Minun suussani Gatorade maistuu kuitenkin äitelältä.

Runsaan 30 kilometrin kohdalla alkaa tulla kävelijöitä selkä edellä vastaan. Kuntoon nähden liian kova aloitus kostautuu. Jalkakrampit pysäyttävät menokyvyn, vaikka menohaluja monella yhä olisikin.

Vahingonilo on paras ilo. Toisten epäonnistuminen tuo lisää voimia jäntereisiin. Juoksu näyttää sujuvan omalta kohdaltani ihan kohtuullisesti.

Mutta maratonin loppukilometreillä tulee yht'äkkiä lisää dramatiikkaa. Alkaa valtava ukonilma ja kaatosade! Suihkussa käynti tapahtuu tällä kertaa jo ennen maalia.

Salamat räiskyvät, ja vettä tulee kuin saavista kaataen. Kadut täyttyvät lätäköistä ja virtaavista vesipuroista. Mutta matka jatkuu - vaikka uimalla loppuun!

Silmälasit huurtuvat. Mitään ei juuri näe. Niinpä nilkkakin nuljahtaa kerran kuopan reunalle astuessa ja olen vähällä kaatua! Onneksi matka ei sentään pääty siihen. Kyllä olisi harmittanut!

Maaliin tulo on aina yhtä juhlaa - jopa rankkasateessa. Taas se on täytetty! Nyt se on nylkytetty läpi Nykissäkin.

Pelkät rutiinitreenit ja olosuhteet huomioiden loppuaika, 3.46,11 tyydyttää, varsinkin kun seuraavan aamun New York Timesin täydellisenä julkaisemasta tulostilastosta selviää, että sillä yltää 6250. sijaluvulle, siis lähes parhaan viidenneksen joukkoon. Noin 24000 maratoonaria on minua huonompaa!

Hyvä minä! Ihan hullu, mutta ihan hyvä. Jotkut keräävät tavaroita, jotkut elämyksiä. Jokainen keräilköön onnensa sirpaleet kokoon omalla tavallaan.

Kirjoittaja Aimo Massinen on Turun Sanomien päätoimittaja.