Mummonmökki ja moskeija

Turkulaista kunnalliselämää on moitittu toiminnoiltaan ja päätöksenteoltaan hitaanpuoleiseksi, joskus jopa jälkijättöiseksi. Onneksi on kuitenkin eräs hallintokunta, joka on tarttunut toimeen ja ennakoinut tulevan tilanteen jo hyvissä ajoin ennenkuin se ehti syöksähtää kaupunkilaisten silmille lehtien sivuilta ja television ruudulta.

Tuo mainio hallintokunta on rakennuslautakunta. Turun kaupungin kunnalliskalenterissa mainitun hallintokunnan toimenkuva määritellään seuraavalla tavalla: Rakennuslautakunnan tehtävänä on seurata rakennustoimintaa ja valvoa rakennuslain, sen nojalla annettujen ja muiden rakentamista koskevien säännösten ja määräysten noudattamista Turun kaupungin alueella. Kun määritelmässä mainittu Turun kaupungin alue on alaltaan varsin rajoitettu, lautakunnan täytyy käyttää tarkkaa harkintaa osakseen tulevia asioita käsitellessään.

Ja näin se onkin tehnyt, tekee ja tulee erittäin suurella todennäköisyydellä vastakin tekemään.

Erityisen kiitoksen lautakunta (varsinkin edellisen vaalikauden) ansaitsee siitä, että Portsaan ei tullut sinne kaavailtua Läpinäkyvää taloa! Nyt, kun nykyinen rakennuslautakunta alkaa käsitellä Portsan laitamille kaavailtuun lasiseen islamilaiseen kulttuurikeskus/moskeija -rakennukseen liittyviä asioita, on vain hyvä, ettei kahta läpinäkyvää taloa ole toistensa läheisyydessä.

Eihän suomalaisesta köyhästä pieneläjästä muistuttava mummonmökki, taiteelliselta nimeltään Transparent Dream, olisi mitenkään sopinut edes samaan kaupunginosaan, saati sitten näköetäisyydelle, todella suuren rahan myötävaikutuksella rakennettavan kaukaista kulttuuria edustavan lasipalatsin kanssa.

Mutta onneksi rakennuslautakunta ennakoi tulevan tilanteen ja rohkealla toiminnallaan ehkäisi ajoissa arkkitehtuuris-kultturellisen skandaalin syntymisen. Näin tehdessään se osoitti laajaa historian tuntemustaan noudattamalla itsensä keisari Vespasianuksen sanomana pidettyä siivekkääksi muodostunutta tokaisua, jota kaikkien aikojen liikemiehet ovat sittemmin pitäneet ohjeenaan: Pecunia non olet (raha ei haise).

K. U. Kukkula
kulttuuritarkkailija