Auringonpaisteesta
räntäsateeseen

Tehdäänpä aluksi pieni testi. Pistäpä kädet ristiin. Katso kumpi peukalo sinulla on päällimmäisenä. Joku viisas on joskus sanonut, että tästä näkee sen, millainen ihminen perusluonteeltaan on. Jos sinulla on oikeanpuoleinen peukalo päällimmäisenä olet järki-ihminen, kun taas vasemmanpuoleinen peukalo päällimmäisenä tarkoittaa tunneihmistä. Itse olen siis tämän testin mukaan järki-ihminen.

Meille ihmisille on usein tyypillistä jakaa asioita eri kategorioihin. Lohkoihin. On helpompi käsittää ja jäsentää jokin asia itselle, kun etsii asian vastakohdat. On helppoa sanoa suoralta kädeltä mikä on hyvää tai pahaa. Mutta, missä raja kulkee näiden asioiden välillä, se rupeaa olemaan jo nyky-yhteiskunnassammekin hämärän peitossa.

Usein me tarraudumme kuitenkin vastakohtiin. Vastakohtia on helppo ajatella tähän aikaan vuodesta. Näin syksyllä elämähän on usein käytännössä päivittäin taapertamista auringonpaisteesta räntäsateeseen. Se on sitä arkielämän dualismia - kaksijakoisuutta. Vastakohtien etsimistä.

Onko sinulle kukaan koskaan sanonut: Ajattelitpa sinä asiaa nyt tosi mustavalkoisesti. Lausahduksen kuultuasi tunnet ehkä pientä punaa poskillasi ja tarvetta perustella, kommentoida asiaa. Toteamus on kuin kysymys: Minne unohdit kaikki ne kauniit värisävyt, joita maailma on täynnä ja aivan tulvillaan. Näpäyttikö toinen sinua, kun katselit asiaa kenties pienen putken läpi, etkä nähnyt asian kokonaisuutta. Laajuutta.

Raamatusta löytyy paljon dualismia. Vastakohtia. Esimerkkeinä mainitakseni: pimeys - valo, usko - epäusko ja hyvä - paha.

Yksi mielenkiintoisimmista käsitteistä on mielestäni armo. Se on oikeastaan ikuisuuskysymys. Pelastuuko ihminen armosta vai teoista. Tai voiko näitä asioita edes rinnastaa.

Kuitenkin Paavali puhuu armosta, kun taas Jaakobin kirje puhuu tekojen puolesta. Luther sanoikin Paavalin ajatuksista ja Jaakobin kirjeestä: Joka saa nämä kaksi asiaa sovitetuksi yhteen... sanokoon minua narriksi. Lutherilla olikin hyvä tapa kun hän luki Raamattua. Aina kun tuli jokin asia mitä hän ei ymmärtänyt, niin hän nosti hattua. Se oli osoitus siitä, että on olemassa paljon viisaampia kuin hän. Niin... ehkä tässä Lutherin tavassa on meillekin jotain opittavaa.

Ei kaikkia asioita tarvitse järkeistää, jakaa niitä kategorioihin. On myös osattava tunnustaa oma tietämättömyys. Sekin on vaihtoehto ääripäiden väliltä.

PS. Minä kuitenkin uskon armoon.
JANI HEISKANEN

Kirjoittaja on Raision seurakunnan nuorisotyönohjaaja.