Helikopterit eivät
ole ainoa vaihtoehto

Helikopterihankintoja on puolustettu maamiinojen korvaamistarpeella ja kaupunkisodankäynnin tehostamistarpeella. Helppo onkin yhtyä ajatukseen, että helikopterit ovat käteviä sotimisvälineitä monessakin mielessä, komentokeskuksen siirtäminenkin käy vikkelästi helikopterin avulla.

Ei silti riitä, että todetaan helikopterit hyväksi vaihtoehdoksi - pitäisi myös miettiä, onko muita vaihtoehtoja olemassa ja ovatko ne halvempia tai muuten sopivampia Suomen oloihin.

Kun Persianlahden sodan aikana amerikkalaiset osoittivat käytännössä helikoptereiden erinomaisuuden, tapahtui se olosuhteissa, joissa helikopterit pystyttiin suojaamaan vihollisen tulelta riittävän suuren etäisyyden ja korkeuden avulla ja lisäksi maajoukot suojasivat helikoptereiden selustan.

Suomen oloissa helikopterit joutuisivat toimimaan lähellä vihollista, joka saattaisi vielä hyökätä monelta eri suunnalta. Sellaisissa olosuhteissa helikopterit olisivat helppoja maalitauluja, tositilanteessa helikoptereiden käyttöaika supistuisi muutamaksi päiväksi.

Maamiinojen korvaamiseksi ja kaupunkisodan tehostamiseksi löytyy varmaan muitakin luovia ratkaisuja, jotka ovat paitsi halvempia myös tositilanteessa luotettavampia ja paremmin sopivia suomalaiseen maastoon ja odotettavissa oleviin kriisitilanteisiin.

Paavo Haapapuro