Sooloilu
käy kalliiksi

Kunnallishallinnossa esiintyy aina vahvaa pyrkimystä laajentaviin muutoksiin ja määrätietoista vastustusta kaikkia supistusajatuksia kohtaan. Tästä pääsäännöstä on olemassa näkyvä poikkeus, nimittäin kuntaliitosten vastustaminen. Valtion ja kuntien suhdetta pohtineen selvitysmies Heikki Kosken mukaan Suomessa pitäisi olla 452 kunnan sijasta 352 paikallisyhteisöä, eli sata kuntaa vähemmän kuin nyt.

Pikaisinta ratkaisua kaipaavat Kosken mukaan kaupunkiseudut ja niistä erityisesti reikäleipäkunnat, talousvaikeuksissa kamppailevat pienkunnat sekä kunnan sisällä olevat toiseen kuntaan kuuluvat erilliset alueet.

Luin tutkija Johanna Pekkasen laatimaa selontekoa siitä, miten ahtaat kaavatontit ja rakentamisen tarkka sääntely ajavat suomalaisia asutuskeskuksista maalle. Lähes puolet uusista pientaloista rakennetaan kaavoitettujen alueiden ulkopuolelle, vaikka kunnat ovat pudottaneet tonttien hintoja. Kerrostalossa asunut kaupunkilainen etsii omakotitalosta omaa rauhaa ja pettyy, kun tiiviillä omakotialueella törmää sosiaaliseen kontrolliin.

Myös itse rakentaminen kaava-alueille koetaan liian normitetuksi. Ihmiset haluavat jättää oman puumerkin asuinympäristöönsä, ilman että joku muu määrittelee katon kaltevuuden, värit ja ikkunamuodon.

Kehitys näyttää nyt kulkevan siihen suuntaan, että mitä tiiviimpään ja kokonaistaloudellisesti edullisempaan kaupunkirakenteeseen pyritään, sitä useampi pientalo nousee kaava-alueen ulkopuolelle.

Jos ihminen on sitä mieltä, että haja-asutusalueella ja omassa rauhassa eläminen ovat juuri hänelle ja hänen perheelleen paras ja edullisin asumismuoto, niin onko olemassa mitään keinoa, jolla kaavatonteista saadaan vetovoimaisempia?

Hajanaisesta asutuksesta nimittäin syntyy helposti lisäkustannuksia yhteiskunnalle ja perheelle esimerkiksi koulumatkojen, työmatkojen, lasten harrastusmatkojen, ja joukkoliikenteen takia.

Kaavat olisikin tehtävä nykyistä kiinteämmässä vuorovaikutuksessa asukkaiden kanssa, ja tonttien kokoa pitäisi jonkin verran kasvattaa. Haja-asutuksen rakenteellinen solmu ei avaudu siten, että kunnat kilpailevat asukkaista halvoilla tonteilla ja muilla erikoistarjouksilla.

Kunnissa haaveillaan muuttovoitoista, mutta ikäänkuin unohdetaan muuttajien tarvitsemat päivähoito- ja opetusinvestoinnit. Turun seudulla kuntien tulisi nykyistä hanakammin miettiä yhteistyön etuja. Turun, Kaarinan, Raision, Liedon ja Naantalin päättäjien on syytä yhdessä miettiä tasapainoisen yhdyskuntarakenteen kehittämiskeinoja.

Kuntien menot kasvavat tuloja nopeammin. Nyt tarvitaan käytännönläheisiä ja järkeviä ratkaisuja. Yhteisen edun etsiminen ei tule olemaan mikään helppo tehtävä, mutta koko seudun etu se kiistatta on.

Kirjoittaja on Turun kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Simo Klimscheffskij.