Pääkirjoitus 18.10. 1997:
Niinistön virkanimityspolitiikka eroon poliitikon palkitsemisesta

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Sauli Niinistö on osoittanut vastuullista poliittista rohkeutta kieltäytyessään itse ottamasta vastaan Suomen Pankin johtokunnassa avautuvaa paikkaa Harri Holkerin lähtiessä pankista eläkkeelle.

Niinistön rohkeus riitti myös muuttamaan keskuspankin johtokunnan jäsenen perinteisen poliittisen nimityksen pehmentämiseen. Diskaamalla itsensä viranhausta hän diskasi samalla myös muut kokoomuslaiset eturivin poliitikot. Viran lakkauttamista hän ei kuitenkaan tohtinut esittää, vaikka siihenkin olisi perusteita riittänyt.

Poliittisten palkintovirkojen aika ainakin Suomen Pankin ja kokoomuksen osalta on tällä erää ohitse. Suuntaus on oikea, mutta käytäntö on niin vakiintunut suomalaiseen elämänmenoon, että Niinistön esimerkissä tuskin on voimaa koko laivan kääntämiseen.

Ammatillisen pätevyyden nostaminen poliittisen sopivuuden edelle on yhteiskunnan huippuvirkojen kohdalla harvinaista, mutta ei kuitenkaan täysin tuntematonta edes Suomen Pankin johtokunnassa, jossa poliittisten mandaattien ohella on usein ollut myös asiantuntijavakansseja.

Sen verran poliittista kähmintää Niinistönkin pyrkimyksiin liittyy, että pankkialaa tuntevan ja mielellään myös Euroopan unionin asioihin perehtyneen uuden johtajan on hänen mielestään oltava taustaltaan kokoomuslaiseen arvomaailmaan sijoittuva.

Niinistö siirsi näin tyylikkäästi syrjään pankkiirin virkaa kärkkyneet kokoomuslaiset aktiivipoliitikot, joista kansanedustaja Ilkka Kanervaa pidettiin aiemmin Holkerin vahvimpana seuraajaehdokkaana. Vanhan kaavan romuttaminen romutti todennäköisesti myös Kanervan pankkimiesuran.

Suomen Pankin asema on huomattavasti muuttumassa Emu-jäsenyyden myötä. Myös johtokunnan merkitys vähenee, kun kaikki suuret rahapoliittiset päätökset tehdään Euroopan keskuspankissa Frankfurtissa.

Tähän muutokseen sopii erittäin hyvin johtokunnan jäsenten ammatillisen taustan korostuminen. Johtokunnan jäsenten yhteydet ympäröivään suomalaiseen yhteiskuntaan säilyttävät kyllä merkityksensä, mutta eivät enää siten, että vain kokeneet poliitikot olisivat kyllin päteviä niitä hoitamaan.

Pankinjohtaja Holkerilta vapautuva virka olisi varmasti voitu lopettaakin ilman merkittäviä haittavaikutuksia. Pääjohtaja Sirkka Hämäläinen kuitenkin haluaa pitää kiinni viisijäsenisestä johtokunnasta, vaikka sen tehtäväkenttä oleellisesti supistuukin. Yksi pankin johtokunnan jäsenistä, varmimmin juuri Hämäläinen, siirtyy aikaa myöten Euroopan keskuspankkiin EU:n pohjoisen ulottuvuuden edustajaksi. Pankin päätöksentekokyky on välttämätöntä säilyttää uusissakin oloissa. Eikä vähiten siksi, että Suomen Pankin itsenäisyys suhteessa poliittisiin päättäjiin korostuu Emun toteutuessa.