Kuka Långin jälkeen?

K.J. Långin kausi vankeinhoidon ylijohtajana päättyy vuodenvaihteessa.
K.J. Långin kausi vankeinhoidon ylijohtajana päättyy vuodenvaihteessa.

K.J. Lång on ollut koko virkauransa aikana sangen kiistelty henkilö. Neljännesvuosisata suomalaisen vankeinhoidon johdossa on pitkä aika.

Sinä aikana on tapahtunut merkittäviä uudistuksia, mutta myös joillakin keskeisillä vankeinhoidon osa-alueilla on tapahtunut hallitsematonta kehitystä.

Esimerkkinä voidaan mainita kovasti julkisuutta saanut vankiloiden huumeongelma. Tämä asia ei tullut yllätyksenä kenttähenkilökunnalle, joka on ns. vangin lähityöntekijä, vaan yllätys tuli Vaholle - ja sen johdolle, joka näki huumausaineongelman lähinnä suuren maailman riesana.

Toinen tärkeä asia on lukuisten pikkuvankiloiden perustaminen, suomalainen vankilasaaristo, mm. Sulkava, Vilppula, Kestilä, Laukaa, Vanaja ja Ylitornio. Tietysti asialla on kaksi puolta. Pienet laitokset ovat helpompia hoidettavia, mutta veronmaksajille äärettömän kalliita.

Tässä kuviossa on vielä se merkillisyys, että virat näihin pikkutaloihin otetaan suurista keskusvankiloista elikä näiden toimintaa tietoisesti halvaannutetaan. Näin ollen todellisiin säästöihin ei todellakaan päästä.

Eli suomalainen vankeinhoito on ajautunut kriisiin. Organisaation sisällä on meneillään suuria projekteja, mutta todennäköisesti moni jää torsoksi. Kaikkea leimaa maailmanlopun meininki.

Omat näkemykseni Långin seuraajasta peilautuvat lukuisten vankeinhoitotyötä tekevien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella.

Ylijohtajakandidaatteja oli alussa kaikkiaan 17. En lähde niitä luettelemaan vaan listaan ominaisuuksia, joita odotan tulevalta kipparilta: - tietysti juristin koulutus, - yhteistyö- ja neuvotteluvalmius, - henkilökunnasta välittäminen, - johtajuutta sanan varsinaisessa merkityksessä (vänrikki Koskelan malli), - vankeinhoidon perusteellista tuntemusta, - ekonomista hallintaa.

Näiden hakijoiden joukosta on minulle selkeästi erottunut yksi muista. Hän on oikeusministeriön osastopäällikkö, hallitusneuvos Risto Jalli. Hänellä on valmiudet luotsata parhaiten suomalaista vankeinhoitolaivaa.

Armas Kaivonen
Vankilavirkailijain liiton
Turun keskusvankilan
osaston luottamusmies