Havaintoja -kolumni
Heikki Vento:
Sodi ja tule palkituksi

Nobelin palkinnot ovat vuotuisessa jakokierroksessaan. Niistä tunnetuin on rauhanpalkinto. Rauhanpalkinto on arvostettu ja rahakas. Vuoden rauhanpuolustaja kuittaa Suomen rahassa yli viiden miljoonan markan sekin.

Rauhantekijä ei voi saada palkintoaan ilman sodantekijää. Nobelin palkinnolle on usein käynyt niin, että palkittu on kunnostautunut taistelija. Juice Leskistä mukaillen, ei sen väliä kuka aloitti sen, sanoi hän, joka palkinnon sai.

Palkintoa ei jaeta vain pasifisteille. Joskus tunnustus on kuin anteeksianto, kun Norjan Nobel-komitea palkitsee ja verhoaa uhrien hautakummut kruunuilla.

Sota ja aseet liittyvät likeisesti rauhanpalkintoon. Ennen palkintoaan Alfred Nobel keksi savuttoman ruudin.

Rauhanpalkintoa on jaettu maailman mahtaville, joilla on verinen tausta. Eräs tyypillisimmistä lienee kaksikko vuodelta 1978. Palkinnon tasasivat Egyptin presidentti Anwar Sadat ja Israelin pääministeri Menachem Begin.

Lähi-idän ruutitynnyristä on nostettu palkinto Jitzhak Rabinille, Shimon Peresille ja PLO:n johtajalle Jasser Arafatille.

Viimeiseksi jäänyt Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatshov sai miljoonansa 1990. Hän johti maata, joka oli parkkeerannut asevoimia Afganistaniin.

Matkalipun suljettuun neuvostokaupunkiin saanut Andrei Saharov palkittiin 1975. Ennen kääntymystään ja passitustaan Gorkiin Saharov kunnostautui Neuvostoliiton ydinaseohjelmassa.

Harhalaukauksista ja ajoin suurvaltapolitiikkaan nivoutumisesta huolimatta Nobelin rauhanpalkinto on merkittävä huomionosoitus. Se on keino, jolla epäkohdat saavat lisää julkisuutta ja mahdollisuuksia tulla lopetetuiksi.

Usein palkinto on jaettu humanitaariselle järjestölle. Ensimmäisenä palkinnon sai Henri Dunant, Kansainvälisen Punaisen Ristin perustaja.

Kansalaisoikeustaistelijat ovat hyvin esillä listalla, samoin aseriisunnan kannattajat. Joukosta löytyvät Lech Walesa, Martin Luther King ja ydinaseita vastustava Pugwash-järjestö.

Viime viikolla Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin henkilömiinoja vastustavalle järjestölle ja sen yhdysvaltalaiselle johtajalle Jody Williamsille.

Williamsin järjestö hankki kansainvälisen kuuluisuuden ja palkinnon viidessä vuodessa. Keskustelu miinoista on ollut viime kuukaudet vilkasta.

Prinsessa Diana ja hänen poismenonsa toivat liikkeelle lisää palstatilaa. Suomalainen lisäarvo rakentuu sille, että Suomi ei allekirjoita joulukuussa henkilömiinat kieltävää sopimusta. Muita kynänsä taskussa pitäviä suurvaltoja ovat Yhdysvallat, Kiina ja Intia. Venäjä pyrkii presidentti Boris Jeltsinin mukaan allekirjoittamaan sopimuksen.

Ulkoministeri Tarja Halonen on taiteillut 1970-luvun malliin. Ennen suurvaltaristiriitoihin otettiin kantaa toivomalla, että asiat ratkaistaan yleismaailmallisesti ja rauhanomaisesti.

Lausuntokaava kelpaa nytkin. Aseriisuntaa kannattanut Suomi joutui yllättävään tilanteeseen, riisuttavien listalla on omia vaatteita eikä pelkästään muiden arsenaalia.

En tiedä, mikä on henkilömiinojen sotilaallinen vaikutus. Ryssä varmaan hyökkäisi ilmasta. Svedupettereistä en tiedä, koska niiden hävittäjät tahtovat putoilla Tukholman ympäristöön.

Suomen taktiikkaa voi pitää sekä perusteltuna että huonona. Seura on kuitenkin väärä. Millaiselta Suomi näyttää, kun samassa kentällisessä ovat Yhdysvallat, Kiina, Intia ja Venäjä.

Kirjoittaja Heikki Vento on Turun Sanomien uutistoiminnasta vastaava toimituspäällikkö.